Kaksplus.fi

Oliver 4 kk kuulumisia, päivänsäde kilpailu :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lauantaina 14.2.2015 kutsuimme Tampereen mummu perheineen kahville ystävänpäivän ja Oliver 4 kuukautispäiville. Siinä oli erittäin hyvä syy pyytää heitä tulemaan Tampereelta tänne. Kun yleensä ystävänpäivää ei muutenkaan tule vietettyä niin nyt tuli sillekin hyvä syy.
Kokkailimme vieraille ruokaa sekä tarjosimme kakkua. Sai mummukin viettää lastenlapsensa kanssa aikaa, vaikka aluksi aika paljon vierastikin mummua.
Juhlakalumme oli juhlavaatteissa ja todella onnellinen.

Ennenkuin Tamperelaiset lähti kotiinpäin ajamaan niin kävimme Puuvillassa piipahtamassa, mitään ei sieltä pitänyt ostaa mutta kyllä pari bodya ja housut mukaan ihan vahingossa tuli. Vaikka koko vaatekaappi on täynnä vauvanvaatteita, niin niitä tulee vaan jatkuvasti hankittua lisää.

Oliver on oikea linssilude, nauttii olla kuvattavana!


Oliver pääsi myös kilpailemaan Porilaine Päivänsäde 2015 kuvallaan sinne, nro 18, Tästä äänestämään Oliveria! Oliver kiittää ja kumartaa! :)
Minä itse olen kanssa ollut osallisena kyseisessä kilpailussa v. 1991, eli jatketaan perinnettä ;)

Nyt on ollut vähän huonompia öitä sekä päivisinkin nukkuu todella huonosti, luin niistä 4 kuukauden uni-ongelmista ja nyt se taisi tulla tänne meillekin kylään. Ollut ehkä jo noin viikon tällaista, mutta nyt eilen Oltsu nukkuikin 3,5 h päikkärit, siitä olikin aikaa kun viimeksi Oliver olisi sellaiset unet vetänyt. Oli mamma kyllä hieman ihmeissään.
Oltsu on kumminkin ollut yhtä aurinkoinen kuin ennenkin, ettei yölläkään mitenkään ole itkuinen ( mutta hampaita odotellessa ).

Bootz.comissa oli todella hyvät alet, tilasimme ensi talveksi Racoon:in haalarin valmiiksi, maksoi vain 44,70 € ja norm.hinta oli 149,90 €.
Teki siinä säästöä kun tilasi valmiiksi.
Kannattaa sinne mennä katselemaan vauvanvaatteita!

Mamma meinasi aluksi ostaa T2H-haalarin muualta, mutta kun näin tuon Racoon:in haalarin, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä kun se oli jo ostoskorissa ja tietty plus muut vaatteet. :D






<3:lla Liina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3

Designed By Hello Manhattan