Kaksplus.fi

Sairastuvalta terveiset ja oikein mukavaa vappua!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Toiset juhlivat tänään vappua mutta se jää meiltä tänä vuonna välistä, ehkä ensi vuonna sitten.  Oikein mukavaa vappua kaikille! <3


Oliver on ollut nyt muutaman viikon flunssainen. Yskä tuli viime viikolla peliin mukaan. Paras apu on ollut nyt Nenä-Frida ja keittosuolatipat, joilla vähän helpottaa pikkuisen oloa. Viime yö oli ihan tuskaa, Oliver meni hyvin mielin nukkumaan klo 21:00 ja nukahti normaaliin tapaan hyvin, mutta jotain tapahtui 00:50, herättiin ja höpöteltiin. Oliver oli jotenkin outo silloin, mutta olimme jonkin aikaa hereillä ja juotiin maitoa. Nukkumaan menimme 02:30, nukuimme tunnin ja alkoi kauhea itku ja huuto. Ei riittänyt enään maito ja syli, oli vaikea rauhoittaa toista, laitoimme supon ja rauhoittui jälleen tunniksi ja taas oli ihan sama homma, J nousi nyt ylös sylittelemään Oliveria ja kello olikin jo 06:40 kun saimme Oliverin nukkumaan, turvakaukaloon. J lähti töihin kymmeneksi ja me heräsimme Oliverin kanssa kun J lähti. Soitin neuvolaan, varatakseni lääkäriajan, koska tämä ei todellakaan ollut Oliverin tapaista. Tästä kyllä tiesi ettei ole kaikki hyvin. Seurasin aamupäivän vointia ja kun kuumekin nousi, varasin yksityiselle lääkäriajan. Pienen kanssa en lähde päivystykseen odottamaan ellei ole ihan välttämättömyys.




Lääkärimme oli keski-ikäinen mies, joka osasi kyllä käsitellä lapsia. Hän hauskuutteli Oliveria ja kuunteli keuhkot ja katsoi korviin. Pelkäsin että oli korvatulehdus ja sehän sieltä löytyikin. Antibioottikuuri ja tulehduskipulääkettä lääkäri määräsi viikoksi. Oliver on todella huonosti nukkunut myös tänään päivällä mutta lääkkeiden annon jälkeen alkanut mielikin kohentumaan ja nyt jaksaakin jo leikkiä ja höpötellä.

Tämä postaus kirjoitettu muutaman tunnin yöunilla, joten tämä jää hieman lyhyeksi ja ehkä vähän epäselväksi, pahoittelen!

Silti niin hymyileväinen vaikka onkin kipeenä. :)
























<3:lla Liina

Tähtiä, tähtiä ja vielä enemmän tähtiä. Silverjungle

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hartaasti odotettu pakettimme, saapui Matkahuollon Lähelle-pakettina lähi-Siwaamme. Heti kun viesti oli saapunut puhelimeen lähdimme Oliverin kanssa hakemaan sitä. Olimme niin odottaneet jo pakettia ( vai kenties mamma vain? ).
Lapsimessut postauksessa kerroin Silverjunglen piposta ja siitä että olin käynyt heidän verkkokaupassaan, mutta en ollut vielä ostanut mitään. Suvi Silverjunglelta kirjoitti meille Facebookiin viestin että hän oli tehnyt meille pienen lahjakortin. Olin niin onneissani tästä!
Se oli ensimmäinen ns. lahjoitus blogiimme. Tosin meillä on todella paljon vaatteita seuraavaan vaatekokoon 74 ja käytämme vieläkin 68 vaatteita, niin tilasin heiltä sitten hiukan suurempia vaatteita, vähän varastoon. Tosin en malta odottaa että saamme ottaa ne käyttöön.



Mitä siellä paketissa oikein oli?


  • Mustat tähtihousut 86/92
  • Harmaa tähtibody 86/92
  • Musta liskopipo heijastimilla 47/49
  • Tummaharmaa tuubihuivi one size 

Materiaali oli laadukkaan tuntuista, tosin ovat sen verran isoja Oliverille, niin ei saada nyt kuvia päällä. Heidän kaikki vaatteensa on saaneet Öko-Tex standardi 100 tunnuksen, se takaa että ovat turvallisia käyttäjilleen, joka on mielestäni tärkeää kun kyse on pienistä vauvoista ja lapsista.
Kun tarvitsemme lisää vaatetta suuntamme kyllä Silverjunglen-verkkokauppaan.


Tuubihuiviin rakastuin heti ensisilmäyksellä, koska sitähän voidaan käyttää Oliverin kanssa, tietenkin eri aikaan mutta se voi olla meidän yhteinen.  Meidän iskä ei ollut kauhean innostunut, näistä tähdistä, kun joka paikka on täynnä tähtiä. Sisustuksesta jo menty vaatteisiin, eikai se nyt haittaa? 






















Tästä pikkuisesta mallista oli eilen kovin vaikea saada kuvaa kun niin paljon Oliver liikkui ja tässä paras kuva niistä 25:sta kuvasta. Huivi toisaalta on vielä hieman iso, mutta syksyllä tämä huivi sopii Racoonin tähtihaalarin kanssa ( siihen asti taitaa huivi olla mammalla käytössä ).
Pipo on erittäin mukavaa fleeceä ja mielestämme suuren plussan pipo saa heijastimista! Nämäkin pipot olivat alennuksessa Silverjunglen verkkokaupassa. 


Verkkokaupan toimitusehdoissa oli varoitettu mahdollista 2 viikon toimitusaikaa, mutta meidät yllätettiin ihan muutaman päivän toimitusajalla! Toimituskulutkaan eivät olleet päätä huimaavat matkahuollon kautta 5,51€/tilaus ja postiin 7,50€/tilaus, mutta jos tilaat yli 100€:lla saat toimituksen veloituksetta tai jos asut Hyvinkään lähettyvillä, voit noutaa tilauksesi heidän varastoltaan.
( klikkaamalla Silverjunglen banneria, pääset heidän verkkokauppaan ) 




<3:lla Liina 


Vaatteiden käytännöllisyys

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Onko täällä paljon äitejä jotka hamstrasivat vaatteita, mutta ei ole koskaan niitä käyttänyt?

Oliver on meidän esikoinen joten kaikkea ei voinut tietää etukäteen. Hamstrasin odotusaikana pieniä kivoja vaatteita ja paljon, pääsääntöisesti kirpputoreilta. En tiennyt ettei tule käytettyä kuin vain ja ainoastaan käytännöllisiä vaatteita. Mitkä sitten ovat niitä käytännöllisiä vaatteita?

  • Kietaisubodyt ( napeilla )
  • Collegehousut
  • Velourhousut

Noilla vaatteilla menimme koot 44 - 56. Ensimmäiset farkut ja tavalliset bodyt tuli käyttöön vasta 62 - koossa. Kyllä, kaikki tavalliset bodyt tuli käyttöön vasta kun siirryimme käyttämään 62-koon vaatteita, reilu 2 kk iässä. Me emme käyttäneet ainoitakaan potkuhousuja tai puolipotkuhousuja, ne ei mielestäni ollut käytännöllisiä, varsinkaan kun sukat pysyivät Oliverin jalassa jo pienenä.
Kun Oliver syntyi hän oli ainoastaan 2750 g ja 49,5 cm, joten hän hukkui 50-56 koon vaatteisiin. Onneksi Lindex myi silloin ainakin liikkeessä 44-koon bodeja. Ennen Oliverin syntymää luulin että vain keskoset käyttävät 44-koon vaatteita, huvittaa näin jälkeen päin että miten kaikkea sitä luulee.
Monet tutut olivat sanoneet ettei kannata kauheasti ostaa 50-koon vaatteita, kannattaa melkeinpä suoraan ostaa 56-kokoisia vaatteita. Näin olimme tehneet, ja voi poika parka kun hukkui ensimmäisenä kotiutumispäivänä vaatteisiin.

Kuulostankin ihan kamalalta, mutta emme käyttäneet äitiyspakkauksen vaatteita, harmittaa ettei tullut otettua sitä rahana, se haalarikin olisi voinut ehkä olla sopiva kuukauden päästä? On silti hienoa että Suomessa on tällainen äitiyspakkaus, joista pääsee alkuun. On peittoa, pussilakanasettiä ja lakanaa yms. Sehän on muutenkin totta, ettei kaikki kuosit ja vaatteet voi kaikkia miellyttää. 
Tottakai se tunne kun postilappu saapui kotiin jossa ilmoitettiin äitiyspakkauksen saapuneen postiin. Se oli kyllä sanoin kuvaamaton! Ihanaa niitä vaatteita oli hypistellä ja tutkia mutta ne kävi vaatekaapissa, mutta koskaan ei tullut käyttöön asti.

Nyt olemme käyttäneet muutaman kuukauden 68 kokoisia vaatteita ja varmaan pikkuhiljaa siirrytään 74 kokoisiin. Nyt käytämme kaikinpuolin kivannäköisiä vaatteita. Enää vaatteiden ei mielestäni tarvitse olla niin käytännöllisiä pukea, kun Oliver kantaa päätänsä ja sitä ei tarvitse niinkään varoa, mutta sen verran käytännölliset vaatteet kumminkin pitää olla että niissä on mukava liikkua, kun nyt aletaan liikkumaan eteenpäin, taaksepäin ja ympäri.
Vieläkin pidämme bodyä, housuja ja sukkia, en ole nähnyt tarpeelliseksi käyttää paitoja. Yrittänyt kylläkin mutta ne aina nousee ylös ja ovat jotenkin meille epäkäytännölliset.




<3:lla Liina


Netissä tutustuttu.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Miten internet näkyy päivittäisessä elämässä?
Sehän on kaikkialla, se on nykypäivää, siitä on apua ja iloa, mutta paljon pahaa ja kamalaakin.

Kun aloin odottamaan Oliveria, eikä moni asiasta tiennyt niin alkoi kaipaamaan vertaistukea muilta, ketkä olisivat ihan samassa elämäntilanteessa kuin itse. Neuvolassa oltiin puhuttu www.vau.fi - sivustosta, että se on neuvolatätien ylläpitämä nettisivusto ja sieltä löytyy myös foorumi. Sinne rekisteröidyin ja etsein oikean laskettuaika-kuukauden, sieltä löytyi lokakuu 2014, siellä tuli kirjoiteltua jonkin verran kun lisättiin Facebookissa salaiseen ryhmään lokakuiset 2014 ( en kirjoita oikeeta nimeä ). Sitä ryhmää ei löydä vaikka etsisit. Se pidettiin alusta lähtien pienenä ryhmänä, jonne on helppo sitten kertoa murheita ja kysyä "tyhmiä".

Siitä on ollut hyvin suuri apu alusta asti, kun on muitakin ketkä ovat samassa tilanteessa ja ei aina ystäville halunnut jutella raskaudesta ja tulevasta.

Ehkä jopa tuleva isä J sai välttää pahimmat angstipurkaukset, jotka sait purkaa kirjoittamalla Facebookin lokaryhmään.
En tiedä mitä odotusajasta olisi tullut jos ei olisi ollut ns. tukiryhmää facebookissa. Onhan ystäväpiirissä lapsia ja tukiverkostoa, mutta on ihan erilaista keskustella muiden odottavien kanssa kuin ystävien kanssa. En silti väheksy ystävien ja läheisten tukea! <3

Että te ketkä odotatte, varsinkin esikoista, suosittelen liittyä Facebookissa oman kuukauden ryhmään, koska siitä on todella paljon apua! Myös on ollut synnytyksen jälkeenkin.

Oliverit ! 

Tammikuussa 2015, meillä oli treffit Järvenpäässä. Paikalla olivat 4 lokamammaa ja heidän vauvansa, uskomatonta mutta totta, vaikka olit heidän kanssaan ainoastaan netissä keskustellut, niin tiesi suurinpiirtein millaisia ihmisiä odottaa tapaavansa, he olivat juuri sellaisia joita oli kuvitellutkin.

Lapsimessuilla tapasimme lokamammojen kanssa uudestaan ja varmastikin tässä piakkoin taas!

Instagramissa ollaan Oliverin kanssa tutustuttu muutamaan äitiin ja poikaan. Viime lauantaina kävimmekin tapaamassa ensimmäistä kertaa Anniinaa ja Oliveria. Heti tiistaina kävimme uudestaan kun isoäitini halusi kyydin Tampereelle tapaamaan ystäväänsä, niin käytimme sen ajan sitten hyödyksi, kävimme kahvittelemassa jälleen. 

Yleensä nämä internet-tuttavuudet ovat yllättäneet positiivisesti ja haluaakin tavata uudestaan! En vaihtaisi mihinkään, kyllä tätä nykypäivää. Tosin siinä kyllä huomaa miten usein ihminen istuu koneella, rämpyttää puhelintaan tai on tabletilla. 


Valitettavasti Oliverin kanssa matkustamisesta on alkanut tulla pikkuisen haasteellista, kun ehkä nukkuu alussa tunnin mutta sitten loppumatkan huutaakin. Olemme aina yrittäneet ajoittaa autolla matkustamisen päiväunien aikaan, mutta siltikään se ei ole varmaa että miten kauan Oliver tykkää nukkuu autossa. 
Tämän takia on mietinnässä vielä että milloin lähdemme seuraavaksi äitiäni tapaamaan Järvenpäähän ja samalla treffaamaan lokamammoja! 
Olemme J:n kanssa mietitty että johtuisiko tämä siitä että Oliverilla on selkä menosuuntaan vai onko vähän turhan ahdasta ( Oliverilla ottaa jo jalat kiinni takapenkkiin ). 

Turvaistuin tulee olemaan meidän hankintalistalla seuraavana ja se on todellinen viidakko, erilaisia merkkejä ja malleja löytyy vaikka muille jakaa. Mutta näistä ihan ikioma postaus pian! 


Viikon mittainen nettikielto puhelimessa, ei kuulostaisi ollenkaan huonolta idealta. Kävisi ainoastaan tietokoneella netissä. Huomaisi kyllä varmasti miten paljon sitä käyttääkään puhelintaan netissä. 
Onnistuisiko tämä sinulta?

<3:lla Liina




"Miten sä aina voitat?"

tiistai 21. huhtikuuta 2015

On tässä pienen ajan huomannut että olen täysin koukussa, maailman typerimpään asiaan ARVONTOIHIN. Se että osallistuu päivittäin kaikkiin uusiin arvontoihin on se suuri "salaisuus" miten voi voittaa. 
On hyvin pieni mahdollisuus jos osallistut esimerkiksi vaan ja ainoastaan Jounin kaupan arvontoihin, tykkäämällä heidän tilapäivityksistä, no ei ole suuri vaiva, mutta kuvasta yleensä tykkää yli 10.000 ihmistä, joten ei se ole ihme ettei niistä niin helpolla voita. 
Tottakai arvontoihin osallistuminen myös on tuuria, mutta jos osallistut kerran kuussa arvontaan, niin voittoprosentti on pienempi kuin se että itse voin osallistua päivittäin yli 20 arvontaan. 

Kun Oliver nukkuu päiväunia tai sitten vaihtoehtoisesti aamuisin, jos on itse noussut aikaisemmin ylös niin siinä on hyvä aika käydä kaikki päivän uudet arvonnat läpi. 
Mutta se onkin aina mukava yllätys kun tulee sähköpostia että " ONNEA, olet voittanut x - kilpailusta" tai tulee puhelu tai vaihtoehtoisesti tulee suoraan postiin! 

Voit käydä tutustumassa erittäin hyvää arvontasivustoon, kannattaa rekisteröityä sinne niin tiedät sitten mihin arvontoihin olet osallistunut. Arvontasivut
Löytyy vielä sivustot Arvontahullut ja Kilpailumaailma.
Tosin arvontoihin osallistumisessa menee aikaa, mutta jos jaksaa ja haluaa niin suosittelen!

Tässä muutaman vuoden aikana on tullut mm. voitettua : 

  • 2 kpl Adam Lambertin keikkalippua
  • 2 kpl koko Summer UP festariliput
  • Aarikka iso Nuppumaljakko
  • Kaikuluotain ( kalastukseen )
  • Vuoden Netflix
  • Vuoden Kulta Katriina kahvit
  • 100 € lahjakortti kosmetiikka verkkokauppaan
  • yhteensä 6 x  50 € lahjakortteja S-kauppoihin ja K-kauppoihin.
  • Viikon perheloma kesäisellä Levillä
Näitä löytyy paljon enemmän, mutta tässä on jotain esimerkkejä. Että kyllä siis arvonnoista voi voittaa jos jaksaa niihin osallistua! 


Ehkä tänne blogiin saadaan myös jossain kohtaan laitettua arvonta pystyyn, olisiko ideoita palkinnolle? Lahjakortti lastenvaateliikkeeseen? 


<3:lla Liina




Viikonloppu mummulassa Tampereella.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kuukausi sitten saimme kutsun Tampereelle Oliverin mummun valmistujaisiin ja setien syntymäpäiville, näimme sen hyvänä tilaisuutena olla siellä yötä. Eihän Tampereelle nyt kauhea matka ole mutta kumminkin on Oliverin mummulaan matkaa 140 km meiltä kotoa joten ei sinne ihan tee mieli vain lähteä päiväkahville, soveimme siis yökyläilystä ja he olivat erittäin innoissaan että saavat pikku hymypojan pidemmäksi aikaa.
Nykyään muutenkin Oliverin kanssa matkustaminen on hieman haasteellista, kun ei enään matkalla nukuta vain yleensä huudetaan. Olemme yrittäneet aina ajoittaa matkat päiväunien kohdille. Toivottavasti tämä muuttuu kun Oliver saa alkaa matkustaa turvaistuimessa. Niitä olemme jo katselleet, mutta ei olla päästy vielä päätökseen minkä ajatellaan ostaa. Niistä sitten enemmän joskus toisessa postauksessa.


Alunperin meinasimme lähteä jo perjantaina J:n töiden jälkeen mutta lähtömme siirtyi lauantaihin, koska keskiviikko ja torstai välisenä yönä J:llä alkoi mahatauti, tai niin me ainakin luulimme. Aluksi mieteimme että on parempi olla lähtemättä kokonaan jos tartutetaan muut ja sitten jos me Oliverin kanssa sairastutaan niin ei ole kiva olla kylässä silloin.
Perjantai illalla sitten päätimme että lähdetään sitten lauantai aamupäivällä ja tullaan sunnuntaina takaisin. Tämä mamma oli innoissaan että pääsimme jälleen kerran reissaamaan koko perheen kera ja kaiken vielä kruunasi Ikea reissu. Mikä Ikeassakin aina on että miehet vihaavat kyseistä paikkaa?

Kerrankin kun sieltä tarvitsi vain hakea muutama tarpeellinen asia, niin se oli kauhean tappelun takana. Kun eihän tuohon meidän pikku Skoda Fabiaan mahdu kauheasti tavaraa, kun kyydissä on Oliver, rattaat ja meidän tavarat. J luovutti jossain kohtaan ja lupautui tulemaan kanssani Ikeaan, kunhan ei syödä siellä niitä lihapullia! 
Oliver oli mummulassa sen aikaa kun mamma ja iskä lähti shoppailemaan Ikeaan.


Kävimme Oliverin kanssa illalla tapaamassa instagramissa tutustuttuun Anniinaan ja hänen Oliver poikaansa, Olivereillä oli vain ikäeroa 5 päivää! On jotenkin niin huvittavaa miten kumminkin jo tuntee ihmisen, vaikka koskaan ei ole ennen tavannut livenä. Tiesin mitä odottaa, ainakin suurinpiirtein, tapaaminen oli positiivinen yllätys. Kun aina on pieni varaus kuitenkin. 
Vaikka visiittimme oli nopea, niin olemme Oliverin kanssa lähdössä kumminkin tiistaina uudestaan Tampereelle tapaamaan Anniinaa ja Oliveria! Silloin voisi ottaa pojista yhteiskuvan. 
Tässä lähipiirissä on muutama samanikäinen vauva mitä Oliver on, niin tämä kaimansa kanssa oli ihan erilainen kontakti ja kiinnostus ( ehkä se että kaikki tuttujen vauvat ovat tyttöjä ;) ). 


Iltapuuhat vähän venähti, että iltapuuron saatiin syötyä vasta klo 22:00, mutta Oliver olikin väsynyt että melkein heti puuron jälkeen silmät painuivat kiinni. Jonkin aikaa me sitten siinä kumminkin keskusteltiin aikuisten kesken kun Oliver oli nukkumassa, mutta aika nopeasti me menimme nukkumaan. Me nukuimme Oliverin kanssa ilmapatjalla ja J nukkui sohvalla. 

Oliver päätti herätä klo 8:00, niinkuin nykyään on ollut tapana. Aamuisin alkaa olemaan sen verran valoisaa ettei siinä nyt enään nukuta. Aamiaisen jälkeen vähän vielä siliteltiin kultaisia noutajia ja pakkasimme auton ja suuntasimme kotia kohti. Nykyään lähteminenkään ei ole enään niin vaikeeta, kun siihen on jo tottunut tässä puolen vuoden aikana erittäin hyvin! 


 





















Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 
Miten teidän viikonloppu meni?

<3:lla Liina 

Mitä tuli mukaan lapsimessuilta?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Silverjunglen pipo
Niinkuin tuossa Lapsimessut - postauksessa lupailinkin, niin nyt vähän kirjoittelen että mitä kaikkea sieltä mukaan tuli. Toisaalta ei kauhean paljoa tullut osteltua, kun onhan meillä jo melkein kaikkea. Vaatteitakin on ehkä vähän liikaa, pursuaa jo lipastosta yli kun olen jo hamstrannut kokoa 74 ja muutamia 80. Vielä Oliver käyttääkin 68-koon vaatteita, ehkä ne menevät vielä jonkin aikaa. Tosin nyt Name It mainosti Mid Season Salea, että mistä sitä tietää vaikka siellä tulisi piipahdettua!

 Kirjoitin myös itselleni täysin uudesta merkistä Silverjungle. Ostin Oliverille aivan tajuttoman ihanan pipon hintaan 12 €. Materiaali oli erittäin laadukas ja kävin jo heidän verkkokaupassaan katselemassa vaatteita. Tosin vielä en mitään ostanut. Voit myös itse käydä heidän verkkokaupassa Silverjungle. Heillä hyvin paljon tarjolla tähti- ja sydänkuviollisia vaatteita.


Valio Onni uutuus! 


Oliver sai maistella muutamaa lastenruokanäytettä, ja tämä Valio Onni Mustikka-kaura jogurttivälipala oli kyllä mieleen, saimme yhden purkin kotiin mukaan ja eilen meni puolen purkkia ihan tuosta noin vain. Eli tämä tuote menee ostoslistalle! Itsekin tätä messuilla maistoin, niin ei laisinkaan huononmakuista. Purkkikin on kätevä reissussa, kun korkin saa suljettua ja siitä saa hyvin helposti painettua suoraan lusikalle jogurttia.

Hinta Prismassa 1,07 € / prk, ettei hintakaan ole paha.
Tosin me emme tule kumminkaan antamaan tällaista herkkua päivittäin, kun parempi silti syödä kasviksia, mutta tällaista hyvä kumminkin olla reissun päällä ja muutenkin kylässä on erittäin helppo antaa tästä.


Kun odotin Oliveria, punnitsin Kaksplus - lehden ja Vauva - lehden välillä. Päädyin tuolloin Vauva - lehteen, koska siellä oli enemmän odotusajan juttuja ja paljon kiinnostavampia asioita tuolloin. Nyt toukokuussa päättyy Vauva - lehden tilaus ja tilasimme Kaksplussan messuilla, he tarjosivat 8kk hintaan 39 € ja kaupan päälle 2 uusinta lehteä, 12 kk 49 € ja kaupanpäälle 2 uusinta lehteä, Finlaysonin Elefantti käsipyyheen ja erittäin näppärän ostoskassin.
Tilaus oli määräaikainen, joten en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen, varsinkin kun sai vielä 2 uusinta lehteä kaupan päälle, tilaus alkaa sopivasti tulemaan ensi kuusta kun Vauva-lehden tilauskin päättyy.








Outlet Tukun kylpyhuoneenmatto
Kävimme nopeasti myös Outlet-Expossa ja siellä oli Outlet Tukun piste, ja siellä oli kaikkea ihanaa tähtitavaraa. Joten ostimme sieltä kylpyhuoneen maton sekä pari tähti keittiöpyyhettä.
Matto sopi meidän vessaamme kuin nenä päähän, tosin J ei ollut kauhean innostunut tästä suuresta tähtivimmasta :D


Mitäs te löysitte messuilta? Tilaatteko Vauva-lehteä vai Kaksplussaa?

<3:lla Liina 

Oliver 6kk kuulumiset

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tänään, on se päivä, kun siitä on tasan puolivuotta kun makasin synnytyssalissa, hyvin hyvin tuskaisena ja odotin jännittyneenä tulevaa.
Puolessa vuodessa on ehtinyt tapahtumaan paljon, ensimmäisestä kuukaudesta ei paljoa muistikuvaa ole, mutta nykyään elämä Oliverin kanssa on aivan ihanaa. Saa seurata toisen kehitystä, joka on ollut huimaa tässä muutaman kuukauden aikana. 
Nykyään kiinnostaa jo mitä ympärillä tapahtuu ja seurailee tarkkaan. Kaikkea pitää saada kokeilla ja maistella. Kaikki on niin mielenkiintoista, riippuen sitten että mikä.









6 kk täysimetys ei onnistunut, mutta menimme 4 kk asti täysimetyksellä ( vaikka välillä korviketta saikin ), mutta olen itse siihen tyytyväinen ja vieläkin tissi maistuu, tälle tissitakiaiselle ;)

Puolvuotias Oliverimme oli saanut nyt räkätaudin jostain, mutta ei se onnellisuutta kumminkaan estänyt, tänään olemme useaan otteeseen käyttäneet Nenä-Fridaa, joka on tällaisena hetkenä kyllä tarpeellinen. Tämä räkätauti on Oliverin ensimmäinen, toivottavasti parantuisi pian, on kamalaa kuunnella kun ei saa nenän kautta hengitettyä. 
Tänään aamulla satoi lunta/räntää, niin että koko maa oli valkoinen, mutta iltaan mennessä kaikki oli sulanut! 

Sunnuntaina tein löydön Facebook-kirppikseltä, Plaston vauvakeinun ja maanantaina laitoin sen meidän pihaan. Kyllä se keinuminen oli niin kovin mukavaa puuhaa, tietää ainakin mitä sitä kesällä tulee tehtyä. Muutaman talon päässä on myös leikkipuisto, jossa tulemme todennäköisesti käymään useasti, kunhan Oliver on vanhempi. 

Tänään Oliverilla kävi tyttökaveri Fiona myös kylässä, he niin kovin ihmettelivät toisiaan! Fiona on Oliveria n. 1,5 kk vanhempi. Siinä samalla mammat saivat jälleen jutella äitijuttuja ja paljon muuta. Nämä asiat kanssa niin piristävät päivää!

Torstaina meillä on 6 kk neuvola, tarjolla olisi ollut ryhmäneuvola, mutta me tyydyimme Oliverin kanssa ihan perinteiseen neuvolaan! Loppuviikosta myös ajattelimme aloittaa antamaan kalaa Oliverille. 5 kk neuvolassa ohjeistettiin aloittamaan joko lihat tai puuron ja me valitsimme puuron ja puuro maistuukin pienellä "sosesilmällä". 


Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle! 
P.S Kohta saadaan uusi ulkoasu! Sitä vielä hiukan työstetään! 

<3:lla Liina


Täällä me löffäillään! 

Lapsimessut 10.4-12.4.2015

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Nyt Oliver nukkuu yöunia, niin mammalla on pieni oma hetki tässä istua alas sohvalle ja alkaa kirjoittamaan blogitekstiä meidän Lapsimessut reissusta!  Alunperin aloin kirjoittamaan tätä päiväunien aikaan, mutta heti kun pääsin alkuun niin Oliver heräsikin joten nyt illalla / yöllä tämä onnistui !


Valmis lähtöön
Perjantaina 10.4 oli tapahtumarikas päivä, matkustimme Porista Helsinkiin lapsimessuille ja takaisin, mutta myös oli minun syntymäpäiväni. Ehkä voisi sanoa että oli paras syntymäpäivä moneen vuoteen. Kangasalalta tuli myös Ida ja Isla-vauva mukaan, joten ihan yksin Oliverin kanssa ei tarvinnut matkustaa!

Meillä oli treffit myös muiden lokamasujen 2014 kanssa, oli jälleen kerran mahtavaa nähdä heitä livenä, vaikka heidät jo vähän niinkuin tuntee vaikkei usein nähdäkkään! Meitä oli yhteensä 5 mammaa, kaksi vauvaa ja 3 lasta :)




Perillä messukeskuksessa
Alunperin ideamme olisi ollut että me olisimme lähteneet jo torstaina ja yöpyneet äitini luona Järvenpäässä, mutta jotenkin se sitten vain jäi, joten aamuni alkoi 06:45, laitoin kahvin tippumaan ja otin Thyroxin-lääkkeen, laitoin tietokoneen päälle. Halusin vielä tarkistaa messutiedotuksia ja näytteilleasettajia. Siellä oli ainakin muutama jotka oli ihan pakko käydä katsomassa. Mm Name It ( 6c151 ), Crocs ( 6c161 ) , Ainu ( 6r189 ), Lastentarvike ( 6n171 )...
Ehdein vielä pakkaamaan loputkin tavarat autoon ja herätin Oliverin 07:30, syötin aamupuuron ja aloimme olemaan valmiita lähtöön. 

Oliver oli niin onnellisena syöttötuolissa, odottaen aamupuuroa ja ehkä jopa osasi odottaa jotain erilaista. Vaatteet : Ulkoilutakki Esprit, pipo H&M, housut Name It, body Lindex ja kengät UGG.






Koskaan ennen en ole ollut Helsingin Messukeskuksessa ja olihan se ihan todella suuri, verrattuna Karhuhalliin ( jossa Porin Messuja pidetään ).

Infosta sain haettua Bloggaajapassin, jonka ripustin sitten housujen vyölenkkiin. Se piti olla kokoajan näkyvillä mutta en keksinyt parempaa paikkaa. Messukeskus lähetti bloggaajapassin saaneille myös 4 vapaalippua messuille, joista 3 kpl arvoin blogissani ja 1 kpl säästin Idalle, mutta ennenkun sain tietää Bloggaajapassista olin osallistunut Muumivaippojen kilpailuun ja voitin sieltä 4 kpl vapaalippua messuille. Joten sain tarjota kaikki lokamammat messuille! 



Messuilla oli jo perjantaina todella paljon väkeä, varsinkin meitä vaunuilijoita. Onneksi olin pakannut matkarattaamme mukaan, olisi mennyt järki yhdistelmävaunujen kanssa. 

Kaikkea emme ehtineet kierrellä ja katsella ja kokeilla. Se oli kyllä valitettavaa, ehkä ensi vuonna sitten tulen ilman Oliveria, niin saa vähän penkoilla ja tutkia tarkemmin kaikkea. Oliver oli pitkälti hyvin tyytyväisenä, mutta hän vei huomiota paljon ( tietenkin vauvat vie ! ). 






















Mielestäni hauskin juttu Lapsimessuilla oli Liberon tarjoama vaipanvaihtovarikko. Jonot olivat pitkät mutta ne menivät melko nopeasti. Libero tarjosi vaipat ( teippi- ja housuvaipat ) ja kaiken mitä vaipanvaihtoon tarvitsee. Sieltä sai myös näytteen ( Baby Wash ) jonka sai ottaa mukaan. Me käytämmekin ainoastaan Liberon vaippoja, joten tämä oli erittäin hyvä juttu ( vaikka olin pakannut vaippoja mukaan vaikka kuinka paljon! ). Tällä hetkellä käytämme Liberon housuvaippoja kokoa 4. Ne ovat jotenkin niin paljon helpompi pukea päälle kuin teippivaipat.

Kerron muutamista näytteilleasettajista jotka jäivät mieleeni jotenkin erityisesti.


Juuri ennen kotiinlähtöä, tapasimme Ainu-pupun <3
Name It - Tuotti hieman pettymystä, kun käytämme paljon niiden vaatteita, niin ei ollut melkeinpä mitään vaatteita vauvoille suunnattu. Joten emme ostaneet heiltä mitään.

GUGGUU - Oli varmasti messujen yksi suosituimmista paikoista, tosin niiden vaatteet eivät ole omaan mieleen, en tiedä miksi mutta en vain jotenkaan ole kyseiselle merkille lämmennyt, vaikka emme omista yhtään GUGGUU:n vaatetta. Siellä oli kauhea tunku kokoajan, vaatteista sai messualennuksen.

Silverjungle - He olivat ihan GUGGUU:n vieressä, sinne "eksyin" sinä aikana kun Ida tutki Gugguun vaatteita, tämä oli minulle täysin uusi tuttavuus. Heitä vähän aikaa siinä jutunkin, heillä ei siis liikettä missään vaan toimivat verkkokauppana sekä kotimyyntinä. Kotimyyjiä oli aika paljon tarjolla ympäri Suomea. Heidän vaatteensa oli omasta mielestäni mieluisia ja sopivan hintaisiakin. Tähtikuviota oli paljon. Kun Oliver tästä hieman kasvaa niin varmasti tulen ostamaan heiltä vaatteita. Tosin ei siitä ihan tyhjin käsin päässyt lähtemään, joten aivan ihanan tähtipipon ostin Oliverille!

Ainu - Kaikki tuntee Ainun, heillä oli iso tila käytössä, paljon alennuksia, paljon uutuustuotteita. Ainu-pupukin seikkaili muutaman kerran päivän aikana. Heillä oli myös Ainu-selfie piste, jossa sai ottaa valokuvia itsestään tai lapsestaan. Me ostimme toisen Ainu-pupun Oliverille ja olemme olleet pienen Oliverin iän Ainun asiakkaita ja tullaan myös olemaan.

Tactic Games - Tietenkin kävin moikkaamassa työkavereitani ja he olivatkin saaneet Lapsimessuille erittäin kivan näyttelyalueen, jossa oli pelejä ja leluja edullisesti. Sekä lapsille oli myös potkuskootterirata ja ilmafutista.


Lähdimme kotiinpäin ajelemaan viiden aikaan, vaikka paljon jäi näkemättä mutta valitettavasti Oliver vähän rajoitti sitä. Niin mielestäni nämä olivat erittäin onnistuneet Messut ja tulemme aivan varmasti ensi vuonna uudestaan, joko bloggaajana tai sitten ihan "vieraana".




Etten nyt ihan mitään romaania tähän kirjoita niin laitetaan vaikka seuraavaan blogitekstiin mitä kaikkea sieltä mukaan tuli ;)




<3:lla Liina




Pääsiäinen täynnä juhlia !

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kirjoitinkin tuossa edellisessä blogitekstissä että pitkäperjantaina meillä oli vieraita Oliverin mummu perheineen tulivat Tampereelta syömään ja kakkukahville. Oliver täyttää 14.4 puolivuotta ja minä täytän 10.4
25 vuotta. Pääsiäisenä kun oli pitkät vapaat niin oli todella hyvää aikaa leipoa ja kokkailla ja kutsua vieraita!

Pääsiäismaanantaina kävi sitten mummi perheineen, fammo ja hänen avecinsa ja Oliverin iso-eno.
Tarjottavaa oli juustokakku, cup cakeja, kinkkupiirakkaa, riisipiirakoita ja munavoita.

Oliver kun vielä niin pieni, niin ei saanut maistella pöydän antimia mutta sai sitten maissinaksuja, joista hän tykkää todella paljon. Kordinaatio käsissä ei ole vielä ihan huippuluokkaa, joten alkaa nopeasti ärsyttämään jos naksu ei menekkään suuhun. Ehkä vähän mammaansa tullut kun on niin lyhyt pinna tai niin ainakin kaikki sanoo.

Pöydän tarjottavat
Mitä lahjoja me saimme?

  • Lasten cd-levy
  • Herra hakkarainen body ja housut
  • Tommy Hilfiger neule ( samanlainen kuin isällä ) 
  • vähän rahaa turvaistuinta varten
  • Mamma sai Michael Korsin laukun ja lompakon sekä 2 arpaa 



Olen niin pitkään haaveillut Michael Korsin laukusta ja nyt se on täällä <3
On se aivan erituntuinen 10 Guess-laukun jälkeen!

Zalandolta saa edullisesti myös MK:n laukkuja. Ilmainen toimitus ja muista tarkistaa että löytyisikö laukuille alennuskoodi! ;)



Kun kaikki vieraat olivat lähteneet maanantaina niin meillä jatkettiin ryömimistreenailuja, nyt on alkanut olemaan tässä asiassa myös vähän pidempi pinna, eli jaksaa yrittääkin paljon pidempään mitä ennen. Peruttaaminen onnistuu hyvinkin mutta eteenpäin kun vielä pääsisi. Peppu nousee hyvään malliin ja eteenpäin kyllä pääsee sängyssä kun on pehmeä alusta.
Hampaiden tuloa ollaan vähän odoteltu, kun Oliver on ollut useamman viikon normaalia kärttyisempi ja itkuisempi, esimerkiksi pääsiäissunnuntai oli pelkkää kitinää koko päivä ( mikään ei ollut hyvin, mikään ei auttanut, eikä haluttu nukkuakaan ).
Olemme myös alkaneet laittamaan Oliverin omaan pinnasänkyyn nukkumaan ja vasta yöllä / aamulla viereen, muutama yö ollaan onnistuttu ( eka yö nukuttiin 4 h omassa sängyssä ja viime yö nukuttiin 22-06 omassa sängyssä ). Tästä on kyllä hyvä lähteä liikkeelle.




Oliver tykkää änkeä itsensä sohvan alle ja potkia sohvan jalkaa, josta on hyvä ryömiä vähän eteenpäin ja sitten taas peruutetaan ja potkitaan ja toistetaan sitä useampaan kertaan!






<3:lla Liina

Myllyn paras pyöreä suklaataikina ja Hopottajat

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantaina vietimme Oliverin 6 kk päivää ja minun 25 v syntymäpäiviä. Oliverin mummu perheineen tulivat Tampereelta meille syömään ja kakkukahville.
Pääsin kokeilemaan Hopottajien kampanjaan kokeilemaan Myllyn Paras Pyöreä Suklaataikinaa. Oli tietenkin pakko kokeilla miltä tämä maistuu ja varsinkin kun oli vieraita, niin sai paljon kommentteja.  Kun tätä leivoin, totesin heti että onpas helppo kun on valmiiksi jo pyöreä! 28 cm halkasijan irtokakkuvuokaan tein pohjan ja siinä ei kauaa mennyt kun pohja oli "levitetty". Uunissa pohja oli n. 8 minuuttia, jätin hiukan raa'aksi pohjaa, että pitää yllään mehevyyden.

Tuotteen löydät pakastealtaasta, esimerkiksi Prismasta hintaan 2,25 € / kpl. On erittäin riittoisa, mutta jos haluaa tehdä esimerkiksi keksejä, kannattaa varata muutama paketti!
Vieraat kehuivat pohjaa ja kyselivät miten olin tämän tehnyt, kerroin heille että olin päässyt Hopotuskampanjaan mukaan ja tämä oli Myllyn Paras valmis pohja. Vieraat hämmästyivät ja kehuivat pohjaa todella paljon kun oli makeudeltaan sopiva eikä liian makea. Kerroin myös kuinka helppo pohja oli levittää.
Mielestäni on mukavaa päästä kokeilemaan tällaisia tuotteita, leipominen on muutenkin lähellä sydäntäni niin kokeilen mielelläni lisää kaikkia uusia leipomisasioita.
Varsinkin lapsiperheessä yhden työvaiheen säästö ja tiskiäkään ei tullut niin paljoa kun ei pohjaa tarvinnut tehdä niin tämä tuote oli kuin meille tarkoitettu!

Lue lisää osoitteesta : http://www.hopottajat.fi/suklaataikina/



Uusien asioiden kokeilua!

Löysimme facebook-kirppikseltä käytettynä limevihreän Bumbo-tuolin, edullisesti. Kävimme noutamassa tämän ja pääsimme välittömästi kokeilemaan. Bumbo oli kyllä Oliverin mieleen, mutta ei Oliver siihen kauaan mahdu.
Voi sitä riemun määrää, ensimmäisen kerran siinä istutaan!

Toisaalta 5,5 kk ikäiselle lapselle se voi olla turha ostos, mutta halusimme kumminkin kokeilla tätä.
1,5 kuukautta sitten etsimme Bumbo-tuolia kuumeisesti, mutta niillä on niin kauhean iso kysyntä että ne menevät välittömästi ja nyt vasta löysimme omamme!
Suosittelen kyllä kokeilemaan Bumboa, se on pehmeää vaahtomuovia ja muotoiltu niin ettei lapsen selkä ei kärsi.











Hyppukiikunkin laitoimme kattoon kiinni, että Oltsu pääsee kokeilemaan sen ilon. Niin onnellisesti Oltsu tykkää olla hyppykiikussa!

5 kk neuvolassa saimme jo luvan alkaa harjoittelemaan istumista, ensimmäiseksi ei tykännyt yhtään olla syöttötuolissa, mutta sitten aika nopeasti alkoi ymmärtämään että silloin saa ruokaa. Nyt siinä ollaankin todella rennosti ja viihtyy erittäin hyvin. Syöttäminenkin alkaa olemaan huomattavasti helpompaa!
Me olemme jo syöttäneet : porkkanaa ja palsternakkaa, bataattia ja kesäkurpitsaa, perunaa, kukkakaalia ja luumu- sekä paratiisisosetta, niin ja tietysti ihan perus kaurapuuroa.
Oliver ei niinkään makean perään ole, no ei ehkä ihme kun on vain vähän saanut luumusosetta. Kasviksista lempparia on kyllä bataatti ja kesäkurpitsa, sitä menisi vaikka kuinka paljon.

Edellispäivänä nukuttu niin lyhyet päiväunet joten tässä tulos iltapuurolla :
Siihen raukka väsynyt nukahti. Siitä alkoikin yöunet.



<3:lla Liina

Designed By Hello Manhattan