Kaksplus.fi

Mitä äitiys antaa ja mitä se ottaa?

lauantai 22. elokuuta 2015

Asioita joita välillä punnitsee, on se että mitä äitiys todella antaa? Antaako se enemmän kuin ottaa?
Mitä jos ei Oliveria olisikaan, millaista elämä olisi? Kaipaako sitä?

En kaipaa elämää ennen Oliveria, ainoastaan odotusaikana sitä ehkä välillä kaipasi. 9 kuukauden odotus, tuntui loputtomalta, oli vappua, juhannusta ja synttäreitä, jouduit aina olemaan kuskina ja olemaan juopuneiden seurassa. Silloin sitä kaipasi, että "hei mäkin haluaisin". Enää en tällaisia mieti, koska Oliver on antanut niin paljon ettei sitä edes kaipaa joka viikonloppu rellestää. Mielummin nekin rahat käytän Oliveriin tai sitten itsensä hemmotteluun ja kestäisi enää niitä joka sunnuntaisia krapuloita.

Aika ennen Oliveria, lähdös bilettää
Laivalla koko perhe

Oliver on tuonut rytmiä päivään ja sitä ilon määrää kun näkee toisen oppivan jatkuvasti jotain uutta. Tässä on oppinut myös arvostamaan asioita jotka ovat ennen olleet täysin itsestäänselvyyksiä, esimerkiksi hyvät yöunet, se pieni oma rauhallinen kahvihetki toisen nukkuessa päiväunia. Ennenhän hyvät yöunet olivat itsestään selviä asioita, nukuttiin juuri niin pitkään kun haluttiin, ei, en kaipaa sitä kun päivisin tuo ihana ilopilleri piristää päivää.

Välillä, niinkuin jokaisessa vauva-perheessä on niitä alamäkiä. Välillä valvotaan yöt, herätään 10 kertaa yössä ja äiti on väsynyt koko seuraavan päivän, välillä saadaan nauttia ja nukkua koko yö. Mutta kun se pieni ilopilleri tai känkkäränkkä antaa sen hymyn tai meillä nykyään halin ja pusun, niin kaikki unohtuu! Kaikki onkin jälleen niin ihanaa! 

Tässä on myös oppinut arvostamaan parisuhdetta, vaikka sekin on ollut koetuksella muutamaan otteeseen tässä 10 kuukauden aikana, pahimmat ajat ovat takana päin. Silloin kun Oliver heräsi useamman kerran yössä, tissille niin kyllä valitettavasti lopputulos oli väsyneet vanhemmat. Sanotaan ettei ensimmäisen vauva-vuoden aikana saisi erota, mutta en yhtään ihmettele jos suhde sitä ei kestä, jos suhde on huonolla mallilla ennen vauvan syntymää niin ei väsymys sitä ainakaan paranna. 

Se mitä lapsen tulo ottaa ( omia mielipiteitä ) niin ettei voi enää tehdä extempore-reissuja, lähteä mihinkää 10 min varoitusajalla, lähteminen ei ole niin helppoa, rahat menee nopeammin ;) Kavereita se valitettavasti "syö". Ne ketkä "katosivat" odotusajalla, niin heitä en ystäviksi voi kutsua. 

Se mitä se taas antaa, niin lista on loputon ;)
Äitiys antaa uusia ystäviä ja tuttavuuksia, kun on paljon samaa juteltavaa. Se antaa surullisena päivänä iloa elämään. Se antaa onnellista fiilistä, oppii arvostamaan sitä kun pääsee ulos juhlimaan, oppii itsestään ihan uusia asioita, jotka nimenomaan tulleet äitiyden myötä. 
Näkee myös tulevaisuudessa lopputuloksen omassa kasvatissaan ... yms.

Vaikka nykyään meneekin paljon enemmän rahaa mitä ennen, niin nyt on oppinut myös arvostamaan sitä kun ostaa itselleen vaatteita tai itselleen jotain. Ennen sekin oli vain itsestäänselvyys että joka kuukausi ostettiin kauheat kasat uusia vaatteita ja laukkuja, nyt koko vaatekaappikin on täynnä vaatteita, joita ei ole koskaan tullut käytettyä, mutta hyvä niitäkin jossakin kohtaan on ottaa käyttöön. Siitäkin pienen ilon saa kun ottaa uuden paidan käyttöön.
Shoppailuhimo tulee täyteen siitä kun saa ostella Oliverille kaikkea uutta ja kivaa! Ei tarvitse enää itselleen ostaa. 

Nykyään myös tulee huolehdittua itsestään paljon enemmän, panostaa ihonhoitoon ja hiustenhoitoon. Ulkonäköön panostan vieläkin saman verran kuin ennen. Paitsi että ripsien pidennykset puuttuu, ne vain alkoi kutisemaan...mutta pitäisi vielä ottaa kun vain ehtisi! 

Lopputuloksena on se etten vaihtaisi päivääkään pois, vanhemmuus oli juuri se mikä meidän suhteestamme puuttui! Tämä täydentää meidän arkeamme ja elämäämme, meidän elämämme mullistui siitä kun Oliver saapui maailmaan, ehdimmehän elämään itseämme varten sitten myöhemmin! ;)


Aika ennen Oliveria
Kihlajaisistamme <3





















Mitä äitiys on teille antaneet? Mitä se teiltä on ottanut? 
Mitä kaipaat eniten lapsettomassa elämässä?

<3:lla Liina


4 kommenttia:

Kiitos kommentista <3

Designed By Hello Manhattan