Kaksplus.fi

Meidän toinen isänpäivä

maanantai 9. marraskuuta 2015


Kirjoitan tätä nyt päivän myöhässä, mutta eilen ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa. Mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan.
Oliver heräsi kahdeksan jälkeen aamulla, se oli jotain pientä arjen herkkua kun arkisin herään 6:30. 
Yöt on olleet melko hulinoita tässä viimeiset pari viikkoa, herätään joka yö, mikä on epätavallista kun yleensä nukuttu koko yön. Onko sitten päiväkodin aiheuttamaa eroahdistusta, hampaita vai mitä ne sitten onkaan niin kieltämättä alkaa olemaan pikkuisen väsynyt. 
Lauantai ja sunnuntai välisenä yönä Oliver poikkeuksellisesti sai tulla meidän viereen nukkumaan, ja se että herättiin kahdeksan jälkeen, niin ihanaa oli se kun hän aamulla halaili ja pussaili ja herätti. Nekin on niitä pieniä asioita joista tulee niin todella ihana fiilis! 

Eilen huomattiin 4:nnen alahampaan puhjenneen, että toivottavasti yöhulinat ovat hampaista. Mutta pikku hiljaa.

Annoimme J nukkua niin pitkään kun nukutti, koska olihan isänpäivä. J alkoi heräilemään siinä 10 jälkeen. Menimme antamaan Oliverin dagiksessa tekemän lahjan, se oli valmiiksi paketoitu ja en itsekään tiennyt mitä siellä oli. Mutta sieltä paljastui ampiaispyyhe jossa jalan jäljet, aivan ihana! 
Oman lahjan annoin jo lauantaina, kun en jaksanut odottaa että saa antaa sen toiselle, mutta sieltä paketista paljastui uusi parranajokone. Ei ollut vaikea tänä vuonna päättää että mitä ostaa kun juuri sopivasti vanha hajosi viime viikolla.
Aamiaista en vienyt sänkyyn, mutta se odotti keittiössä valmiina.

 






















Iltapäivällä meidät oltiin kutsuttu moffalaan syömään, jonne menimme sitten kävellen. Sinne ei ole kuin muutaman korttelin matka joten Oliver sai myös kävellä. Koko matkaa kumminkaan hän ei jaksanut kävellä joten kannoimme hänet.

Kaikinpuolin oli erittäin mukava päivä koko perheellä, vähän erilainen kumminkin. Illalla sitten aloimme valmistautumaan jälleen arkeen.

Lauantaina kävimme ensimmäistä kertaa HopLopissa, siitä erikseen postaus!

Hyvää isänpäivää kaikille iseille! <3

Miten teidän isänpäivä sujui? 

<3:lla Liina

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta päivältä <3 toivottavasti ne hulinat rauhoittuu! Meillä meni isänpäivä ihan lötköpötköillessä ja sit käytiin mun vanhemmilla syömässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan toivottavasti pian rauhoittuu :) viime yönäkin heräiltiin tunnin välein, alkaa olemaan mamma pikkuisen väsynyt :(
      Kiva että teilläkin oli mukava päivä :)

      Poista

Kiitos kommentista <3

Designed By Hello Manhattan