Kaksplus.fi

MITEN ALOITTAA HYVÄN AAMUN?

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016


Meillä hyvä aamu alkaa että Oliver kiipeää meidän väliin näin lomalla joskus klo 8-9. Hänellä on mukana tärkein pehmolelu, Ikean Panda. Siinä halaillaan ja pusutellaan ja toivotetaan hyvät aamut! Siitä saa täyden hyvän fiiliksen tulevaan päivään kun toinen tulee ja halailee!

Sitten noustaan ylös kahvin keittoon ja tehdään aamiaista. Laitetaan Spotifysta soimaan Wake Up Happy - soittolista. Tuo soittolista sisältää erittäin hyvän mielen musiikkia, nykyisistä hiteistä ja myös löytyy vähän vanhempiikin. Välillä soittolistaa päivitetään ja saa uutta musiikkia aamuun!

Musiikki soi taustalla, nautitaan aamiaista ja juodaan muutama kuppi kuumaa kahvia. Hyvän aamun A ja O on hyvä kahvi. Ilman hyvää kahvia ei ala päivä kunnolla.
Mikä on hyvä kahvi? - Mm. Presidentti Special Blend, Löfbergs Lila Kharisma. 
Juon pääosin tummapaahtoista kahvia ja erittäin hyvä ja edullinen tummapaahto on Kulta Katriina.  Yksi edullisimmista kahveista Prismassa, mutta on sekin hyvää.

Näin lomalla ollessa saa Oliver muuta aamiaista kuin puuroa, nyt ollaan aamiaiseksi annettu leipää ja Arla Luonto+ jugurttia. Niillä pärjää sen muutaman tunnin ja sitten syödäänkin lounasta. Mutta mitä sitten siinä välissä tehdään että pidetään hyvä aamu yllä? Leikitään, ulkoillaan, katsotaan lastenohjelmia ja luetaan kirjoja. 


Näistä on meidän hyvät aamut tehty!

Mistä teidän hyvät aamut on tehty? :)

<3:lla Liina


2 kommenttia:

  1. Oi, pitäisiköhän itsekin kokeilla tuota musiikkia aamuisin!? Meillä kuunnellaan harvoin, ihan liiankin harvoin musiikkia jos Leevin fröbelin palikat tai Titi-nalle tuokioita ei lasketa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä kokeilla, Oliver ainakin tykkää :3

      Se on sitten eriasia kun leikitään aamiaisen jälkeen ja kuunnellaan mahdollisesti Fröbelin Palikoita! :D

      Poista

Kiitos kommentista <3

Designed By Hello Manhattan