Kaksplus.fi

EROPERHEEN LAPSI

lauantai 4. kesäkuuta 2016


Olin reilun vuoden ikäinen kun oma äitini erosi isästäni. Silloisesta ajasta minulle ei ole muistikuvia. 
Sanotaan että vauvavuosi on rankin lapsiperheessä, niin ei taaperoikäkään mikään helppo ole parisuhteelle. Äiti tai isä ei ole koskaan kertonut mikä heidät ajoivat eroon, ehkä se että vauva sekoitti pakan täysin eli tässä kohtaan minä. Luin jonkun artikkelin kyseisestä aiheesta ja sain idean kirjoittaa postauksen. Näin 26-vuotiaana mietin asiaa niin että mitä jos minua ei olisi koskaan ollut niin olisivatko he eronneet ollenkaan. Periaatteessa turha niitä on ajatella mutta välillä ajatuksilleen ei voi mitään. En osaa silti ajatella millaista olisi ollut kasvaa kokonaisena perheenä. Olen itse nyt sen ikäinen kun mitä omat vanhemmat olivat silloin kun 

Asuin äidin kanssa mutta vietin paljon aikaa isäni kanssa silloin kun hän oli Suomessa. Isäni lähti ulkomaille reissuhommiin ja näkeminen oli rajallista, ei ollut näkemistä joka toinen viikonloppu.
Kaipasin isääni. Vaikka hän lähetteli useasti postikortteja ja kirjeitä niin se oli silti eri asia. Kun hän ei ollut läsnä, välillä tietysti tuntui että isäni oli hylännyt minut. 
Äitini on säilyttänyt kortit ja kirjeet, kun niitä luin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa aikuisiällä niin kyyneleet vain valuivat pitkin poskea. Silloin tajusin että kyllä isäkin minua kaipasi vaikkei ollut kanssani. 

Äiti teki 3-vuorotyötä, joten arkikin oli hajanainen. Ei ollut perusarkea, kun äidin työvuorot oli mitä olivat. Iltavuoroa, aamuvuoroa, pätkää ja yötä. Vietin paljon aikaa isovanhemmillani jotka pitivät minusta hyvää huolta. Tänäkin päivänä isoäitini on minulle hyvin tärkeä <3


Onneksi isä ei loputtomiin ollut ulkomailla reissuhommissa vaan palasi pysyvästi Suomeen, se oli iso asia minulle että näin isääni useammin.
Olin jo pienestä lähtien isin tyttö, olin samalla isäni kaveripiirin ensimmäinen lapsi ja vielä tyttö. Isäni harrasti kavereidensa kanssa ralliautoja ja autoja ylipäätänsä, niin pienenä tuli vietettyä joka toinen viikonloppu autoverstaalla isän ja hänen kavereidensa kanssa. Silloiset viikonloput olivat aina mukavia, tietysti isä hemmotteli minua kun korvasi niitä menetettyjä aikoja joita ei saanut olla minun kanssani. Isän kanssa kesäisin käytiin useasti huvipuistoissa ja taas äidin kanssa elämä oli "tylsää" arkea. Siltä se tuntui, jo pienenä.

Kun kasvoin äidin kanssa, se ajoi siihen ettei teini-iän jälkeen äidin kanssa välit olivat melko risaiset. Ne olivat useamman vuoden ajan risaiset, vasta kun Oliver oli syntynyt alkoivat välit pikkuhiljaa lämpenemään. Tällä hetkellä meillä on äitini kanssa hyvät välit, hänestä on ollut paljon apua Oliverin kanssa.

Isäni on minulle kaikki kaikessa, isälle voin kertoa kaiken, isä antaa tukea ja turvaa. 
Oli kyse sitten autosta tai mistä tahansa, kysyn aina isältä. 
Isälläni on uusi vaimo, heillä on 2 yhteistä lasta ja minulle suotu 2 ihanaa pikkuveljeä. Uudella vaimolla eli "ilkeällä äitipuolella" oli jo ennestään yksi lapsi joka on minulle kuin oma pikkuveli.

Nykyään on asiat hyvin, onneksi minulla on silti kaksi rakastavaa vanhempaa ja Oliverilla on paljon mummuja ja pappoja jotka rakastavat häntä! Aina kaikki eivät mene oppikirjojen mukaan mutta nykyään olen onnellinen että vanhempani erosivat kun olin pieni lapsi, nykyään minulla ei olisi sisaruksia ja Oliverilla ei olisi niin paljon isovanhempia, myös äitipuolet ja isäpuolet ovat tasavertaisia isovanhempia Oliverille kuin biologiset <3

Oletko itse kasvanut eroperheessä?
Millainen kokemus teillä on tällaisesta?

<3:lla Liina

6 kommenttia:

  1. Mulla on 1,5v nuorempi pikkusisko ja vanhempamme erosivat hyvin pian siskon syntymän jälkeen, joten en itsekkään muista erosta mitään. Isäni oli myös reissuhommissa ja tapaamisia oli pienenä todella vähän. Olen vasta teini-iän jälkeen "tutustunut" paremmin isääni, sillä välillä oli vuosia kun näin häntä vain 1-2 vuodessa. Tuntui myös, että kun aloin odottaa esikoistani, alkoi isänikin olla enemmän yhteydessä ja nykyään olemmekin enemmän yhteyksissä kuin koskaan.
    Mä olen kasvanut siis äidin tytöksi ja sitä olen edelleen, hänen kanssaan ollaan hyvin läheisiä oltu aina, murrosiän vaikeuksista huolimatta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että te olette isän kanssa nykyään enemmän tekemisissä <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3
      Se on kyllä totta, aina ero ei ole huono asia, ainakaan meidän kohdalla ( siis nykyään ) :)

      Poista
    2. Mitä jos vanhempasi eivät olisikaan eronneet, vaan päättäneet sinnitellä yhdessä? Luulen, että silloin olisit toivonut heidän eroavan. Joskus se ero on parasta mitä voi lapselle antaa. Pahimmassa tapauksessa lapsuus olisi ollut täynnä turhia riitoja ja hampaiden kiristystä. Nää on ihan hirveän hankalia juttuja...

      PS. täällä toinen isän tyttö. Tosin minä olen isän kasvattama, mummon hyvällä avustuksella. :D Ei se isä olisi pärjännyt ilman mummoa. Tai sanotaan, minulla ei ainakaan olisi ollut asianmukaisia vaatteita... ja ruokailukin olisi ollut mitä sattuu, nukkumaan menoista puhumattakaan. ;)

      Poista
  3. Paljon tuttuja fiiliksiä. En ole juuri blogissa asiasta kirjoitellut. On tuntunut siltä, että asia on jotenkin liian iso. Ja henkilökohtainen. Hienoa, että sinulla oli rohkeutta kirjoittaa aiheesta. Ja ihanaa lukea, että sait kuitenkin isäsi takaisin elämääsi. Se on varmasti ollut iso asia. Ja minullakin on ollut aivan ihanat isovanhemmat. Ajattelen heitä lämmöllä joka päivä. Sieltä tulevat ne minun todelliset juuret ja siivet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Designed By Hello Manhattan