Kaksplus.fi

NÄITÄ ASIOITA ET TIENNYT MINUSTA

perjantai 22. heinäkuuta 2016


Nyt on luvassa pikkuisen erilainen postaus, paljastan asioita joita et varmastikaan minusta tiedä tai jotkut voivat tietää joitain asioita mutta tuskin kaikkea ;)

Rakastan huolehtia itsestäni, lähes aina meikit naamalla jos poistun kotoa tai joku on tulossa kylään.

Olen kahviaddikti ja "hifistelen" hyvillä kahveilla. Muutama päivä sitten ostimme uuden kahvinkeittimen jossa on jauhatusominaisuus. Tummapaahtoinen Pauligin Havana kahvi on yksi lemppareista. 

Nyt olen pitänyt muutaman vuoden tauon golfaamisesta. Viime vuonna Oliver oli niin pieni etten raaskinut lähteä kentälle ja tänä vuonna oli häät jotka söivät hyvin golf-rahat. Ensi vuonna uudet kujeet.

Valmistuin koulusta vasta 21-vuotiaana, siinä välissä kävin kokeilemassa eri alaa koulussa ja olin oppisopimuksella. Keskeytin oppisopimuksen ja palasin takaisin koulun penkille.

Haaveilen muuttamista pk-seudulle, mutta se jää ikuiseksi haaveksi.

Olen ollut koulukiusattu, jäljet jättäneet mutta kasvattanut minua ihmisenä paljon.

Muutama vuosi sitten minulla oli hyvin huono itsetunto ja olin hyvin arka, J on nostattanut itsetuntoani ihan valtavasti.

Aikaa ennen Oliveria kukaan ei olisi koskaan ajatellut että minusta tulisi äiti näin "nuorena" ( 24 v )

Isovanhempani ovat aina ollut minulle kaikki kaikessa ja isoäitini ( ainoa enää elossa ) on hyvin tärkeä vielä tänä päivänäkin.

Tykkään merkkivaatteista ( sekä -laukuista ) itselläni sekä Oliverilla. Heh, ikuinen läppä...hauska nimi pojalle olisi ollut Tommy ( itse Hilfiger ). 

Pidän kauhuelokuvista, mutta joskus elokuva pelottaa niin paljon etten uskalla katsoa. Myös pelästyn todella usein niin että muutkin kanssakatsojat pelästyy :D 



Oletko koskaan paljastanut asioita lukijoille? 

<3:lla Liina


15 kommenttia:

  1. Hauska postausidea, täytyy joskus toteuttaa! Mä tykkään kans ihan hulluna kauhuelokuvista, mut välillä pelottaa mennä nukkumaan niiden jälkeen :D useesti katon perään hetken jotaki tyyliin Ruotsin miljonääriäitejä jos sattuu yöllä tulemaan telkusta niin sit uskaltaa nukahtaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hauskaa että niitä on silti vain pakko katsoa 🙈

      Poista
  2. Merkkifanaatikko (juurikin Hilfiger ja Gant) työkaverini antoi ainoalle pojalleen nimeksi Tommi 😂 ei sentään Tommy 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Hauskaa että joku on vielä toteuttanut tämän 😁😂

      Poista
  3. Miksi jää ikuiseksi haaveeksi muuttaa pk-seudulle? :) itsekkään en ole vielä valmistunut ja täytän 22v :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska J ei halua ja en yksinkään voi muuttaa :'D

      Poista
    2. Mä kirjoitin ylioppilaaksi 19v, olin vuoden töissä, menin vuodeksi kansanopistoon, aloitin amk:n, siirryin vuoden päästä yliopistoon, sain seuraavana vuonna Matildan (olin 23v), olin vuoden kotona, olin 2 vuotta koulusa, sain Henrikin (olin 26v), olin pari vuotta kotona, palasin kouluun, valmistuin 30v, menin jatkokouluukseen vuodeksi ja sain heti sen jälkeen aavan (31v). Niin että eihän teillä Sarah ja Liina ole kiire <3

      Poista
    3. Nyt haaveilen AMK - koulutuksesta :3 jos saisin otettua niskasta kiinni... mutta siinä pelottaa että miten oikein jaksaisin ja ehtisin opiskelemaan töiden oheessa!

      Poista
  4. Heh mä en edes suostu kattomaan kauhua koska säikyn niin paljon :D tää oli hauska! Isovanhemmat on parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sitten taas se pelästyminen on hauskaa xD eilen katsoimme jonkun komedia elokuvan ja nukahdin :D

      Poista
  5. Apua! Tää postaus olisi voinut olla mun kirjoittama! Tosin nimiä pitäisi vaihtaa. Ja en kyllä meikkaa... Tykkäisin meikata, mutta en osaa enkä jaksa opetella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiles kirjoittaa itse tällainen, on aika yllättävän vaikeaa :D

      en itsekään mitenkään häävisti osaa meikata tai ole harjoitellut, mutta kun vain tekee ja tekee niin sillä oppii! :)

      Poista
  6. Hauskoja uusia juttuja sinusta :) En ole ikinä muuten golfannut kuin vaan minigolfia.

    VastaaPoista
  7. Hauskoja faktoja :) Mä pelkään kauhuelokuvia nykyään ihan liikaa, mutta joskus aikoinaan mä katsoin niitä jonkun verran :D

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3

Designed By Hello Manhattan