Kaksplus.fi

SAIRASLOMA : HUONO OMATUNTO

lauantai 27. toukokuuta 2017


Me keskusteltiin tästä kyseisestä aiheesta J:n kanssa muutama päivä sitten, kun meillä sairastettiin kurkunpääntulehdus. Jouduimme soittamaan neuvolaan ja pyytämään sairaslomaa, muutama päivä tämän jälkeen kävimme lääkärissä kun aika ei näyttänyt parantumisen merkkejä ja sairasloma jatkui. Sitä saa pelottavan helposti, sen takia niitä myös käytetään väärin pelottavan usein. Minä voin ihan rehellisesti tunnustaa, en ole koskaan ollut turhaa sairaslomalla enkä tule koskaan olemaan.

On onni että perheessä on kaksi aikuista jotka voivat jakaa sairaslomat jotta molempien työnantajat pysyvät tyytyväisinä. Pysyvät tai eivät, poden huonoa omaatuntoa joka kerta kun joudun soittamaan pomolleni että poika on kipeä, eihän se niin pitäisi mennä koska et voi sille yhtään mitään että lapsi on päiväkodissa ja sairastelee silloin tällöin. On tietenkin lapsia jotka valitettavasti sairastelevat toisia lapsia enemmän mutta sitten on myös niitä " en jaksa tänään mennä töihin, tarvitsee hoitaa siivouksen " - sairaslomalaisia.

Itse työskentelen alalla jossa ei soitella sijaisia kun olen poissa työpaikalta, kuormitan kollegaa ja se kerää myös itselleni tajuttomasti rästihommia, siitä siis kärsii kaikki. Kyllä ne työt siellä odottaa, toisin on taas sote-alalla siellä mm. vanhukset eivät odota että olette taas terveenä, silloin soitetaan sijainen.

Lisään tähän sen että en ymmärrä turhaan saikuttavia ihmisiä. Minulta ei todellakaan heru mitään säälipisteitä että ihmiset jää saikuttamaan kotiin ihan turhaan, koska heidän takiaan monet työnantajat eivät hyvällä katso sitä että lapsi sairastaa. Ei työnantajatkaan saisi tietenkään yleistää mutta kun muutama ihminen jotka käyttänyt sairaslomia väärin niin tulevaisuudessa siitä kärsivät kaikki.


Jäätkö lapsen kanssa kotiin potematta huonoa omaatuntoa?
Oletko joskus saikuttanut turhaan?

VIIKKO TAKANA RAHATTOMUUTTA

tiistai 23. toukokuuta 2017


Jos kirjoittaisin että kaikki on ollut niin ihanaa ja kaikki on mennyt niin loistavasti, niin valehtelisin. On ollut yllättävän rankkaa ja varsinkin on ollut suuria mielitekoja roskaruokaan, periksi ei voi antaa, vai voisiko? Kaikki tuntuu maksavan, on tullut tarpeita ostaa uudet urheiluhousut ja juoksukengät. Ei voi, niin ei voi. Yllättävän paljon tulee kaikkea mitä haluaisi ja mitä tekisi mieli kun ei oikeasti voi.

Olen halunnut paeta tätä tilannetta joka ilta lähtemällä pitkälle lenkille koiran kanssa, silloin on saanut nollata ajatukset kunnolla ja mieliteotkin ovat poissa. Urheilu + terveellinen elämä = hyvä mieli. En voi mitenkään väittää että tässä kohtaa ollaan syöty terveellisesti. Suurin onneni on ollut se että pakkasessa on jos jonkinnäköistä syötävää, joten olen keskittynyt sen tyhjentämiseen. Arki meni vielä ihan normaalisti, ei ollut periaatteessa sen ihmeellisempää mitä normaali arki. Paitsi... viikonloppu ja kaikki herkut.


Onko rahaa vielä jäljellä ja mitä ollaan viikossa ostettu?

Rahaa on kulunut sopivasti, olen käynyt lähes joka päivä täyttämässä jääkaappia, onneksi tuo lähikauppa on tuossa muutaman sadan metrin päässä joten ei tarvitse miettiä bensan kulutusta.

Perunamuusi ja nakkikastike

Kaapissa oli reilu 2,5 kg perunoita jotka olivat muutenkin menossa vanhaksi. 
Edullisimmat nakit kustantaa Prismassa esimerkiksi 0,79€ / pkt, niitä meillä oli kaksi pakettia. Maitoa meni jonkin verran muusiin, voita ja kurkkusalaattia oli kaapissa valmiina. Eli meidän kahden päivän ruokailun hinnaksi tuli 1,58 €. Jos perunat tarvitsee ostaa niin ei se ole kuin vajaa 2 € tuohon päälle.
Perunamuusi maistuu lapselle kuin aikuisellekin, lisänä tietenkin ketsuppi ja raejuusto.

Makaronilaatikko

Se kaikkien perusruokien äiti, eli makaronilaatikko. Jauhelihaa oli pakkasessa, makaronit kaapissa ja ruokakermaa jääkaapissa. Niin tämän parin päivän ruoka ei tullut periaatteessa maksamaan nyt mitään. Oliver ei niinkään välitä makaronilaatikosta joka on tehty munamaitoon joten tästä saa tehtyä herkullista ruokakermalla ja mausteilla. ( Jos ei löytyisi kaapista niin kustantaisi 2,43 €, sika-nautajauhelihalla )

Mitä viikonloppuna syötiin? 

Oli todellinen onni meille kun ystäväpariskunta soitti perjantaina ja kysyivät että grillataanko että he voivat tuoda ruoat mukana! Perjantaina siis herkuteltiin grilliruokaa, lauantaina tehtiin tortilloja ja sunnuntaina syötiin tortilloja jotka olivat jääneet lauantaista.

Tortillapohjat : 1,85€ / pkt ( 12 kpl )
Salaatti : 0,99€/pkt
Tomaatti : 0,99€/pkt
Kurkku : 0,59€/kpl
Kermaviili : 0,45€/prk
Dippiä, jauhelihaa ja kanaa löytyi kaapista ( muussa tapauksessa nuo olisivat kustantaneet 4,39€ )
Yht. 4,87€ 


Iltapalaksi ollaan syöty parina iltana pannaria, leipää ja jugurttia, muroja ja kaurapuuroa. Näihinkään meillä ei mennyt rahaa muuhun kuin maitoon.

Mitä muuta ollaan ostettu kaupasta/kulutettu?


  • Maitoa 6 litraa = 4,14 €
  • Margariini = 0,49 €
  • Paahtoleipää 2 pss = 3,58 €
  • Jugurtti 2kg = 2,78€
  • Kinkkua = 1,89 €
  • Näkkileipä = 1,49 €
  • Karkkiaski = 0,89 €
  • Bensa = 10 € // mennyt normaalia vähemmän kun Oliver sairasteli viikolla
Koko viikon menot = 31,71 €

Onneni on se että kaapista on löytynyt jos jonkinnäköistä syötävää mitä ei ole muistanut tai pienellä mielikuvituksella.

Reilun viikon päästä saatte edullisia ruokareseptejä ja koosteen tästä loppuajasta. Eilen tein kaksi erittäin edullista, mutta herkullista ruokaa ja iltapalaksi tein kiisseliä marjoista joita löytyi pakkasesta.


Löytyykö teidän pakkasesta aarteita jonka ansiosta pystyisitte 
säästämään ja nipistämään kuluista?


" LAPSENI EI KOSKAAN OPI KUIVAKSI "

keskiviikko 17. toukokuuta 2017


Taas märkä vaippa, ei edes kiinnostusta pottaan. Ei auta lahjonta, ei auta yhtään mikään. Se potta on kuin joku mörkö. Mikä ihme siinäkin on että haluaa tehdä tarpeet sinne vaippaan, luulisi että potalle olisi paljon mukavampaa tehdä, mutta ei niin ei.

Aina vain lukee netistä tekstejä kuinka Pirkkopetterit oli alle 2-vuotiaita kun olivat täysin kuivia mutta meidän lapsi kulkee vain vaipassa. Asia ei näytä häntä haittaavan. Kenties en osaa vain olla kannustava tai en osaa opettaa asiaa oikein?

Ei ja ei. Kannatti lopettaa se täysin ylimääräinen stressaaminen, jokainen lapsi on erilainen. Toiset vain oppivat nopeammin kuin muut. Olipa kyse sitten kävelemisestä, puhumisesta tai pottailusta. Koitin kaikkeni olla miettimättä koko asiaa ja taas samalla mietin että kohta on kesä ja silloin saa olla paljon vaipatta pihalla että eiköhän silloin tule se suurin askel.

Se yksi kaunis päivä Oliver sanoi että ei vaippaa päälle ja meni potalle. Kaikki tapahtui niin kovin äkkiä, kunhan aina välillä muistutti että käy potalla. Alettiin käymään lenkillä ja ulkoilemassa ilman vaippaa. Eikä mitään tullut housuihin. Sitten tuli pääsiäinen, olimme ulkoilemassa ja Oliver ensimmäistä kertaa sanoi että " vill gå in, på pottan " (Haluan mennä sisälle potalle).

Näin siinä sitten nopeasti kävikin, ollaan kuivia ja kaikki tuli hänen omasta halustaan. Turha on oikeasti alkaa toista painostamaan jos toinen ei vain yksinkertaisesti halua. Kaikki oppii aikanaan, voi kun alusta lähtien olisi niin osannut ajatella, mutta ei...



Miten teillä pottailu ja kuivattomuus sujuu?
Koska teillä opittiin kuivaksi?
Olitko stressaamatta?


APUA! TILILLÄ VAIN 100€, MITEN ELÄÄ LOPPUKUU?

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Vähänkin suurempi ostos palkkapäivänä, sekoittaa koko loppu kuukauden. Kun rahaa ei ole säästössä ja ei haluta käyttää kulutusluottoja, ei ole vaihtoehtoja kuin pihistää kaikesta turhasta. Selviääkö kolmihenkinen lapsiperhe 50€:lla viikon tai 100€:lla kaksi viikkoa? Osalle ihmisistä tämä on arkipäivää, mutta mitä jos ei ole koskaan tottunut siihen vaan on tottunut ostamaan kaupasta mitä haluaa. Miten tällaisesta tilanteesta selviää kun parturiinkin pitäisi päästä? Näillä rahoilla ei paljoa ostella villiksistä lastenvaatteita, mutta tässä kohtaan ei lähde myöskään mitään myymäänkään. 


Sehän selviää ainoastaan kokeilemalla! 
Koitetaan ostaa mahdollisimman vähän kuitenkin mitään valmisruokia. Koska saahan 50€:lla paljon valmis maksalaatikoita. Voiko 100€:lla selvitä vielä terveellisesti ja varsinkin kun sillä rahalla pitää vielä ostaa bensaa ja ostaa muu tarpeellinen? Mikä tässä kohtaa on sitä tarpeellista? Siinä tarvitsee sitten punnita jos rahaa ei vain yksinkertaisesti ole. Ei voi tankata auton tankkia täyteen.
Lähdetään siis testaamaan ensi viikolla, alkuviikosta on kauppapäivä jolloin kerätään koko viikon ostokset. Tähän väliin heitän myös sen että meillä on pakkaseen kertynyt jos jonkinnäköistä ale-lihaa, joten niitäkin tullaan tänä aikana käyttämään. Kaapeista löytyy mausteita ja kuivatarvikkeita joten niitä ei tarvitse ostella. Emme ole ennen tätä ihmiskoetta hamstranneet mitään kaappeihin, loppuviikosta tarvitsi vain ostaa tarpeellinen eli mm. loppu ollut vessapaperi, jota ostettiin kuuden rullan paketti eikä mitään jättisäkkiä. 

Helppoa tämä ei tule itselleni olemaan, koska tykkään niin paljon panostaa ja hifistellä ruoka-annoksissa. Nyt tarvitsee jättää vain kaikki ylimääräinen pois ( lue : mm. luomuruoat, Aurajuusto ja Koskenlaskija juustot yms ). Eikä joka päivä myöskään halua syödä samaa ruokaa eli makaronilaatikkoa. 

Tulen kirjoittamaan tästä testistä koosteen joka sisältää ruoka-ohjeita joita ollaan käytetty. Me ollaan työssäkäyvä perhe jossa syödään lounas päiväkodissa ja töissä. Ruokaa tarvitaan siis aamiainen, päivällinen ja iltapala ja mitä sitten viikonloppuna syödään kun haluaisi vähän erilaista mutta kumminkin edullista. Pysy kuulolla! 



Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Oletko koskaan koittanut pihistää kaikesta ylimääräisestä?



VIIME TIPAN DIY ÄITIENPÄIVÄ LAHJAVINKIT

torstai 11. toukokuuta 2017

Kun äiti ei ole yhtään askartelevaa tyyppiä ja mummuja sekä isomummuja on 6 kpl ja rahaa on rajallinen määrä. Harmillista että kaikki asustelevat vähän ympäri Suomea joten ei voi tarjota äitienpäiväbrunssia. Mitä tässä kohtaa sitten keksisi kaikille lahjaksi? Kaikille lahjakortit? Interflorasta kukkia? Vai tehdään joku kiva lahja?

Kun meillä on niin paljon mummuja  ( mikä on todellinen onni! ), niin haluaisimme jokaiselle saman lahjan mutta sellainen joka on vielä henkilökohtaisesti juurikin tietylle mummulle. 

Kun joka vuosi on äitienpäivä ja joulu, on mukavaa tehdä kaikille samanlaiset mutta kumminkin erilaiset lahjat. Ettei varmastikaan ketään mummuista pahastu. heh! Olemme antaneet yleensä joululahjaksi Oliverin kuvista teetetty kuvakalenteri ja viime äitienpäivänä taiteilimme taulut sormiväreillä canvastauluihin. ( Tyhjiä canvastauluja myydään mm. Puuilossa, Clas Ohlsonilla ja Hong Kongissa ja kustantavat koosta riippuen 2 € ---> hyvän kokoisen taulun saa jo 4€:lla. ). Tämä piristää mummujen mieltä kun lapsi on taitellut juurikin hänelle jotain.

VINK VINK! Sormivärit saa kuivattua canvastaulusta hyvin esimerkiksi hiustenkuivaimella, varsinkin jos laittaa niin paljon värejä kuin Oliver.


Kun canvastaulut on jo nähty pitää siirtyä seuraavaan ideaan, sehän voisi olla suloisia ja ihania kukkia, mutta mitä jos ne kumminkin olisi jokaiselle mummulle muisto, sellainen jota voisi käyttää joka päivä. Tähänkin löytyi ratkaisu, meinaa valkoiset kahvimukit. Tylsä idea, eikö? Mutta mitä jos ostaa vielä posliinitussia ja antaa lapsen piirtää niihin ja kirjoittaa niihin " mummo " tai " mummi ", ei sen väliä mitä kirjoittaa kunhan lapsi saa itse siihen piirtää jotakin. Varsinkin 2,5 v taapero kovin innoissaan selittää kun on junaa, traktoria ja kaivureita. 

Miten nämä sitten toimii?

Ensimmäiseksi piirretään mukiin, jonka jälkeen annetaan värin kuivua 4 h ja sitten laitetaan 160 asteiseen uuniin 30 minuutiksi. Kun sammutetaan uuni, niin jätetään muki vielä sinne. 

Näihin kelpaa hyvinkin edulliset mukit, mutta siinä kannattaa olla tarkkana että kestääkö muki lämpöä. Koska muutaman euron mukissa luki " Ei kestä mikroaaltouunia ", niin en edes lähtenyt kokeilemaan että kestääkö silti uunia.


Ehkä nyt meidän mummut tietävät mitä saavat, mutta eivät näe blogista vielä Oliverin taideteoksia. 

Askarrellaanko teillä äitienpäivä lahjoja?
Onko teillä paljon mummuja joille tehdään/ostetaan lahjoja?
Miten te vietätte äitienpäivää?

DIY HIEKKALAATIKKO

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vaikka hiekkalaatikoita saa ostettua kaupasta kuin kaupasta niin itse tehty on kuitenkin itse tehty. Sitä voi tuunailla vähän oman maun mukaan. Periaatteessa hiekkalaatikkomme ei tullut maksamaan muutakuin maalin, pohjasuojan ja hiekat. Ostimme marraskuun lopussa ensimmäisen oman kodin ja pienestä remontista jäi raakalautaa joka käytettiin hyväksi. Myönnän etten olisi ikinä uskonut että J saa tehtyä hiekkalaatikon! Sori J. 

Hiekkalaatikko oli muutamassa viikossa valmis koska olihan hiomisessa hommaa. Mitä muutakaan se isäntä teki vapaa-ajallaan kun nikkaroi pojalleen hiekkalaatikkoa. Vaikka J ei ole koskaan ollut mikään nikkaroija niin kyllä hän mielestäni teki upean hiekkalaatikon!

Valmiit hiekkalaatikot maksavat kaupasta riippuen 50-140€. Riippuu haluaako muovisen, kannellisen vai missä on istuimet. Kansi on vielä teon alla mutta samoilla raaka-aineilla sekin tehdään. Hiekat ostimme Pihakivi-yritykseltä josta saatiin hiekkalaatikollinen hiekkaa 20€:lla.

Hiekkalaatikon hinnaksi tuli n. 40 € hiekkoineen. Tehtiin itse ja säästettiin! 







Mitäs pidit meidän DIY hiekkalaatikosta?
Asuuko teillä joku nikkaroija?


HEI ÄITI, ÄLÄ UNOHDA NAISELLISUUTTASI!

perjantai 5. toukokuuta 2017

Kun naisesta tulee äiti, silloin nainen yleensä unohtaa itsensä. Vauva menee kaiken edelle ja mieskin on ihan siinä sivussa. Olet vain äiti joka kulkee meikittömänä, iho huonossa kunnossa, kuljet ylisuurissa miehesi vaatteissa. Olethan vain äiti. Se että olet äiti ei tarkoita sitä ettet voisi huolehtia itsestäsi, meikata, pukeutua siististi ja muistaa rasvata kehoasi suihkun/saunan jälkeen.


Se että sinusta tuli äiti, ehkä alat haluamaan niitä kuuluisia Vimman lettileggareita. Heh, itsekin  omistan sellaiset! Olen ainakin itse saanut kuulla J:ltä sitä että kuinka jäätävät ne on. Ehkä miestäni varten haluan välillä panostaa ja kunnolla. Teen sen miestäni ja itseäni ajatellen.

Käyt sitten parturissa, ripsien pidennyksissä tai kasvohoidossa, kaikki nämä ovat vain sitä että haluat huolehtia itsestäsi. Katsot parturin jälkeen itseäsi peilistä ja siellä taas hymyilee kaunis sinä. Muistatko välillä kehua itseäsi tai ajatella että sinussa on paljon muutakin kuin vain äiti?
Olet ehkä miehellesi vaimo, eläimelle emäntä ja ystäville olet se joka olit ennen lasta. Olet lapsillesi hyvä äiti ja esikuva kun nautit elämästäsi kropassasi.

Lapsesi päällä on viimeisen muodin vaatteet, lapsesi vaatteet maksavat 10 kertaa enemmän mitä omat reikäiset vaatteet. Nauttiiko miehesi että ennen lasta olit pukeutunut siististi ja muodikkaasti ja nykyään päälläsi on hänen collarivaatteet?
Ehkä olet päättänyt lähteä shoppailemaan uusia vaatteita, mutta huomaatkin jälleen olevasi lastenvaateosastolla hypistelemässä uusinta droppia. Mieti ensi kerralla edes miestäsi, kun teet tämän. Kävele vaikka kohti alusvaateosastoa, sehän ehkä saisi uutta boostia parisuhteeseen. Kannattaa ainakin kokeilla.


Itse elän ruuhkavuosissa ja tuntuu aina olevan kiire, siis aivan aina.
Miten itse siis huolehdin itsestäni?
Vaikka aamuisin herään tunnin aikaisemmin töihin ja päiväkotiin lähtöä niin silti tulee kiire, eikä siihen auta että heräät vielä aikaisemmin koska silti tulee kiire. Aamuisin on ihanaa nauttia muutama kuppi herkullisen tuoretta vasta jauhettua kahvia, olla hetki vain minä. Silloin ei ole ketään jaloissa pyytämässä aamiaista tai koirakaan ei pyydä vielä pihalle. Näistä hetkistä on oppinut nauttimaan ihan täysillä, eipä näitä osannut arvostaa silloin aikaa ennen lasta. Kun aamukahvit juotu on meikkauksen ja tukan laiton aika, tässä menee n. 15-30 min. Aikaa ennen lasta meni ehkä 10 min. Olen siis alkanut laittamaan itseäni entistä enemmän lapsen jälkeen. Tiedä sitten syytä tähän, tosin on ihanaa lähteä aamulla töihin kun ripsivärit ovat hyvin ja huulipunat huulilla.

Lapsen mentyä nukkumaan tai sitten illalla kun J tulee töistä kotiin painelen koiran kanssa lenkille joka kohentaa kuntoa ja mieltä. Tällä saan hälvennettyä stressiä joka voi johtua töistä, parisuhteesta tai perhe-elämästä, silloin saa nollata pään ja vaikka miettiä tulevaa kesää. Lenkin jälkeen tulee vielä vedettyä kahvakuulan kanssa jonkin näköinen jumppa. Olen päättänyt että olen vielä elämäni kunnossa. Suihkun jälkeen on mukavaa korkata yksi siideri ja avata sipsipussi, eiku? 

Kaikki nämä pienet asiat auttavat jaksamaan pyörittämään arkea. Olla välillä itsekäs ja haluta käydä välillä yksin suihkussa. Pienet asiat mutta niillä on suuri merkitys jaksamisen kannalta. Jaksaa taas hymyillä ja olla jälleen se ihana äiti.

Huolehtikaa myös itsestänne, nauttikaa välillä saunassa vartalokuorinnan kera, lähde lenkille, käy parturissa tai ihan mitä vain mutta tee niitä asioita jotka saavat sinut voimaan hyvin. Älä ole vain äiti, ole nainen joka on äiti. Lapset eivät kärsi että äiti käy lenkillä, ystävien kanssa kahvilla tai parturissa.


Unohdatko välillä naisellisuutesi?
Miten huolehdit itsestäsi, nainen?


Designed By Hello Manhattan