Slider

AI MINULLAKO PANIIKKIHÄIRIÖ?

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018


Postaus on ehkä henkilökohtaisin mitä olen kirjoittanut.
Se päivä kun tuli rämmittyä paskasta suota. Se oli kierre josta ei päässyt pois. Se olo alkoi heti aamulla kun mielessä kävi että hei mä pystyn hengittämään. Se jäätävä olo alkoi heti tuon jälkeen, välillä helpotti ja välillä taas tuntui etten pysty olemaan. Mikä mua vaivaa?!
Yritin iltaisin maata vaatehuoneen lattialla pimeässä, samalla kuuntelin meditaatioharjoituksia ja ei niistä minulle ollut yhtään apua, tuntui että ennemminkin ruokin paniikkia vielä enemmän. Tuntui että olen tulossa hulluksi!

Kävin lääkärissä ja kerroin että tätä on jo jatkunut kuukauden verran. Lääkäri kuunteli murheet ja sain diagnoosin paniikkihäiriö. Lähdin lääkäristä mielialalääke- ja rauhoittavan reseptin kanssa. Tosiaanko olen 27-vuotias hullu äiti joka pelkää jotain? 
Tiesin kyllä että alkusyksystä mietin paljon kuolemaa ja syöpää, miten poikani pärjää jos kuolen? Ei ehkä ihan normaalia ajateltavaa mutta pienistä puroista kasvaa suuri joki. 


Mitä tarkoitetaan kierteellä?

Et saa sitä pois mielestä ja kun on parempi hetki, niin alat pelkäämään että milloin se taas tulee. Siten saat sen itse aiheutettua, uudelleen ja taas uudelleen. Kunnes sen kierteen saa katkaistua kuten lääkkeillä tai hyvässä lykyssä ei tarvitse koskea niihin. Olin itse niin syvällä jo kierteessä että otin avun vastaan lääkkeistä, koska halusin vain eroon siitä hirveästi olosta.


Mitä oma sairastuminen opetti?

Tämä opetti sen että oikeasti aloin ymmärtämään masentuneita enemmän. Ehkä ennen se ajatusmaailma oli että miksi joku voi olla masentunut vaikka kaikki olisivat pinta puolin hyvin. Myös opin sen että välillä on oikeasti hyvä pysähtyä ja rauhoittua. Oma sairastuminen ei myöskään haitannut työntekoa, jatkoin aivan normaalisti töissä.

Liikunta on ollut itselleni parasta lääkettä, sanoisin sen jopa olevan suurin apuni parantumisessa. 

Et ole paska tai huono mutsi


Periaatteessa tämäkin on sairaus siinä missä esimerkiksi diabetes, ei nekään ihmiset ole lapsilleen huonoja tai paskoja mutseja. Uskon itse siihen että jokainen voi kyllä parantua paniikkihäiriöstä ja se jotenkin myös auttoi hyvin paljon omaa fiilistä, koska hei olen nyt väliaikaisesti rikki. Lääkärikin sanoi että vähintään puolen vuotta pitäisi syödä lääkkeitä ja katsotaan sitten tilanne uudestaan. Arkea tämä ei toisaalta hetkauttanut mitenkään, mutta lääkkeet tekivät aikalailla tunteettomaksi, ei tuntenut iloja mutta ei myöskään suruja.

Pitää olla armollinen itselleen ja hyväksyä tilanne, ja muistaa tärkein... Et ole hullu tai paska mutsi!


Se on yleisempää mitä luullaan

Tiesitkö että yli 400.000 suomalaista syö mielialalääkkeitä? Eli lähes joka kymmenes. Kun itselläni oli mielialalääke resepti kädessä googlettelin että olenko todellakin hullu että joudun lääkkeitä syömään. Pääseekö niistä ikinä eroon?

Tähän 400.000 ihmiseen varmasti mahtuu muitakin äitejä kuin minä. Mutta tosiaan, eihän näistä puhuta. Tästä aiheesta vaietaan ettei saa mitään hullun leimaa. Sen takia haluan tuoda tämän esille että se on oikeasti ihan ok syödä mielialalääkkeitä. Toisilla menee kauemmin kuin toisilla mutta onhan myös niitäkin ketkä tarvitsevat syödä näitä jatkuvasti.

Haastattelin toista äitiä jolla ollut masennus


Masennus, paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö kulkevat käsi kädessä ja ovat periaattessa lähellä toisiaan.

Oletko saanut diagnoosin mielenterveysongelmaan?

-Kyllä, pitkittynyt vaikea synnytyksen jälkeinen masennus.

Mitä lääkkeitä söit?

- Citalopram, vaihdettiin päiväosastolla Escitalopramiin. Lisäksi vielä paniikkikohtauksiin Opamoxia tarvittaessa.

Koitko olevasi huono äiti kun syöt mielialalääkkeitä?

- Kyllä se alkuun oli vähän vaikeaa hyväksyä koko tilannetta ja koin huonommuutta, mutten pelkästään lääkkeistä vaan koko tilanteesta.

Kuinka kauan söit mielialalääkkeitä?

- 2v 4 kk

Saitko apua lääkkeistä?

- Kohdallani lääkkeiden antama apu jäi vähän mysteeriksi. Mutta kai niistä jotain apua oli saamaan aivot tasapainoon.

Pääsitkö lääkkeistä eroon helposti?

- Lääkärin määräämän lopetusohjelman mukaisesti lopetin ja pääsin vähillä oireilla irti. Nyt olen ollut 2v 3 kk ilman masennuslääkitystä.

Kiitos haastattelusta toiselle äidille ja tsemppiä myös hänelle. On hienoa huomata että ihmiset pääsevät niistä pikkuperkeleistä eroon.


Se että miksi tästä kirjoitin avoimesti on se että haluan tuoda esille miten yleistä tämä on ja että myös toiset äidit jotka kamppailevat vastaavanlaisessa tilanteessa niin huomaisi että ei se tee kenestäkään paskaa mutsia. Toivon mukaan nämä ovat väliaikaisia ratkaisuja. 


Oletko joskus itse joutunut syömään mielialalääkkeitä 
vai onko ollut lähipiirissä?
Mitä mieltä olet siitä että näistä jutellaan avoimesti?

8 kommenttia:

  1. Lohdullista luettavaa <3 mulla on juuri samantapaisia ajatuksia ollut, että mitä jos kuolen, mitä lapsille käy.. oon lasten aikana kelannu läpi varmaan 10 eri syöpää ja pari muuta tappavaa tautia mielessäni, laukannu eri vaivojen vuoks lääkäreis ym.. Itkeny öisin ja pelänny niin paljon ja miettiny et tuunko ihan just hulluksi. En oo koskaan menny jutteleen mihinkään, tai menny lääkäriin itse tämän vaivan vuoksi, mutta jo pelkkä ajatus siitä, että jos kävis jollai psykologilla, on jotenki lohduttanut. Tsemppiä sinne!!

    VastaaPoista
  2. MIelestäni on tärkeää, että asiasta keskustellaan avoimesti Kyseessä on kuitenkin asia, joka koskettaa monia suomalaisia suoraan tai välillisesti. Olet rohkea, kun puhut asiasta. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  3. Oma paniikkihäiriö ja masennus liittyy vahvasti basedowin tautiin, jota sairastan. Itsellä on hoidettu lääkkeetömästi näitä sivuongelmia, joita tämä perustautini on tuonut tullessaan.
    Tsemppiä sinne teille :)

    VastaaPoista
  4. Tosi tärkeää, että uskaltauduit näin henkilökohtaisen asian blogissa avaamaan <3

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä, että sait apua. Aina on helpompi toimia jatkossa, kun tietää diagnoosin.

    VastaaPoista
  6. On hienoa että osasit hakea ja suostuit vastaanottamaan apua, jota nyt toisaalta jaat myös muille. Tuon 400 000 suomalaisen lisäksi on varmasti monia, jotka eivät tiedä mikä heitä vaivaa tai eivät osaa hakea apua vaan kulkevat sumussa ja pimeässä päivästä, vuodesta toiseen. Asian avaaminen omilla kasvoilla on tärkeää. Kiitos.

    VastaaPoista
  7. Rohkea ja hieno kirjoitus! Arvostan äärettömästi, kun joku näyttää haavoittuvaisuutensa auttaakseen muita <3

    VastaaPoista
  8. Musta on hyvä, että näistä puhutaan! Mielenterveyssairaudet aiheuttavat helposti häpeää, mikä on ihan turhaa.

    Mä tunnistan, että mulla on ollut paniikkihäiriöt lähellä, tai ainakin uskon niin, mutta oon saanut itse itseni rauhoiteltua.

    VastaaPoista

Kommentit ovat elämän suola :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan