Slider

AHDISTUIN PAINONNOUSUSTA

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Vaikka kirjoitin helmikuussa postauksen Apua! Treenaamisesta huolimatta paino ei tipu, tiedän että paino voi nousta tai aina pysyä samassa. Yritin pitkään olla käymättä vaa'alla mutta entisenä ylipainoisena ja syömishäiriöisenä se on siellä alitajunnassa. Kävin vaa'alla... se näytti + 3 kg. Ahdistuin koska en halua painaa niin paljoa kuin ennen.


Lopetin myslin syömisen rahkan kanssa, aloin punnita ruokaa ja syömään ekaa kertaa elämässäni puuroa aamupalaksi. Kolme viikkoa suht tarkkaa ruokavaliota takana + liikuntaa. Niin nyt on jo -2 kg ja olo on huomattavasti kevyempi. Ei turvota ja mieli on onnellisempi. Parempi siis jatkaa näin.

Harmittaa, kun ajattelin tavoitella treenattua kroppaa

Mutta jos en ole onnellinen, vaan olen suuresti ahdistunut niin en kestä sitä kivistä tietä. Mutta ei ole oikotietä onneen. Siihen pystyy kyllä jokainen jos tahto on kova ja saa pidettyä motivaation yllä. 

Äitienpäivä aamuna katsoin itseäni peilistä ja totesin " oon just hyvä näin, haluan nauttia elämästä, ilman suurempia stressin aiheuttajia ". Tämä ei silti tarkoita sitä että lopettaisin kuntosalin ja liikunnan. Aion ehdottomasti jatkaa lenkkeilyä ja kuntosalia, koska sieltä saa henkistä voimaa. Vai onko aina pakko tavoitella jotain suurta? 

Vielä ei ollut oma hetkeni, mutta ehkä kokeilen syksyllä uudestaan, koska koskaan ei ole liian myöhäistä. Tai ehkä sitten kun on jalka puoliksi montussa. 


Oletko hyvä just niin kuin olet?
Oletko tyytyväinen itseesi?
Onko treenatessa tavoitteita?

2 kommenttia:

  1. Heippa! Todellinen onnellisuus ei tule ulkoisista asioista. Sitten kun olet siinä huippukunnossasi, olet hetken aikaa onnellinen, mutta sitten alkaa stressi siitä, kun se kunto on hinnalla millä hyvänsä pidettävä yllä, vuodesta toiseen. Ja tällainen ajattelutapa ruokkii itsekkyyttä, ylpeyttä, vääränlaista itserakkautta ja pakkomielteitä syömisiin, treenaamiseen ja melkeimpä narsistiseen käytökseen muiden ihmisten seurassa. Aika kuluttavaa henkisesti pidemmän päälle...Sen sijaan, että kuvaat persettäsi ja haaroväliäsi pitsialushousuissa meille, voisit miettiä, kuka siellä lihan sisällä oikeasti asustaa ja kääntyä sisäänpäin mielessäsi. Tulet yllättymään, nimittäin sieltä tulet löytämään täydellisen Sinut ja pystyt olemaan tosi onnellinen, vaikka ne lempparihousut vähän puristaisivatkin.En kirjoita tätä mitenkään ilkeilymielessä vaan kokemuksen syvällä rintaäänellä. Itse myös etsin sitä onnea täydellisestä ulkomuodosta ja oli tosi kuluttavaa jatkuvasti arvioida itseään peilistä, riittääkö itselleen ja toisille. Oikeasti tämä maailma on sairas, kun se kasvattaa meidänlaisia naisia, ei se oikeastaan meidän vika ole...nyt kaikki on vaan itsestäsi kiinni, haluatko elää loppuelämäsi vaakaa tuijotellen vai löytää onnen sisältäsi ja sitä kautta todellisen rakkauden ensin itseesi ja sitten muihin. Kyllä minäkin välillä kompastelen, mutta voin sanoa, että oikealla tiellä olen :) Suosittelen sinullekin lämpimästi, voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi. En puolustele mutta pikkuhousukuvat eivät ole minun kuvia vain olen ottanut ne Pixabaysta :)

      Ymmärrän hyvinkin mitä tarkoitat, sen takia ymmärsin vähän aikaa sitten myös itse että oon hyvä just näin. En halua lihoa mutta en halua laihduttaakaan. :) se mitä en ollutkaan koskaan ajatellut että se ruokkii täysin uusia puolia ihmisissä...mutta ehkä sekin pitää paikkansa.

      Tsemppiä sinnekin, ei ole helppoa olla nainen tässä ulkonäköpaineisessa maailmassa. Kaikki silti lähtee itsestään, voihan sitä treenata ja tehdä vaikka mitä ilman mitään tavoitteita :)

      Poista

Kommentit ovat elämän suola :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan