Slider

KAHDEN SISARUKSEN PUTIIKKI - SEBWIL sis alekoodin

sunnuntai 30. syyskuuta 2018


* Kaupallinen yhteistyö Sebwil *

Sipoossa sijaitsee kahden sisaruksen ylläpitämä putiikki jossa toimii myös verkkokauppa, eli ei tarvitse lähteä Sipooseen asti että pääset ostoksille. He myös tekevät yritysten "backoffice"-töitä, kuten myynti- ja ostoreskontraa.
Allra bästa kanske är det att Sebwil betjänar också på svenska! Att om du vill så allt går på svenska.

Sebwil-putiikissa on myös lapsille oikein tilava leikkitila jossa lapset voivat leikkiä sen aikaan kun vanhemmat tekevät ostoksia tai tutustuu tuotteisiin kunnolla.





Valikoimasta löytyy ekologisia leluja

Itse henkilökohtaisesti olen alkanut arvostamaan kaikkea ekologista ja kestäviä tuotteita, näihin tuotteisiin kuuluu myös lelut. Onhan se hienoa että lelut kestävät lapselta lapselle ja ovat tehty myös luontoa kunnioittaen. Plan Toys on yksi näistä merkeistä jonka suosio on noussut lähiaikoina, koska heidän leluissaan ei ole yhtään muovia ja myös lelut on tehty kestämään! 

Parasta näissä leluissa on se että ovat täysin myrkyttömiä, materiaalina on käytetty kumipuuta joka on lakannut tuottamasta lateksia. Jännää, eikö?


Oliver pääsi testailemaan leluja



Lääkärin salkku tuli oikein hyvään saumaan, vaikkei meillä pahemmin olla sairasteltu niin oli tulossa lääkärin käynti ja verikokeet. Jotka tietysti jännitti poikaa ja olikin mukavaa saada tutkia pupua ja ottaa verikokeet pupulta. Voisin jopa väittää että nämä helpotti todella paljon, koska eihän lääkärit nyt mitään pahaa kenellekään halua. Silti joskus voi sattua, kuten varsinkin se ensimmäinen verikoe.

Muutenkin kaikki tutkiminen on kivaa tämän ikäisenä, kuunnella sydänääniä, mitata verenpaine, mitata kuume, kokeilla polvesta refleksiä, rokottaa/ottaa verikokeita. Lääkäri Oliver esitteli potilas Pupulle mitä kaikkia tutkimuksia tänään tehdään ja kertoi aina sitä mukaan potilas Pupulle mitä on tulossa. Potilas Pupulla oli kyllä nyt vähän kuumetta, sydänäänet olivat puhtaat, verenpaineesta ei osannut oikein sanoa oliko ne hyvät, sen jälkeen oli verikokeiden vuoro. Potilas Pupu vähän rimpuili koska ei olisi millään halunnut mutta lääkäri Oliver lohdutti että tämä nipistää vähän. Verikokeista löytyi flunssapöpö. Siihen määrättiin antibioottia suoneen ja potilas Pupu sai lähteä kotiin, yhdellä ehdolla...että sairastaa rauhassa.







Mutta leikkimme ei ollut tässä, leikit jatkuivat toisena päivänä. Testailimme hyrriä, muistan omastakin lapsuudesta miten hauskoja ne oli tai siis sitten vasta kun sen oppi. Huomasin heti että Oliverissa on niin samaa kuin minussa, nimittäin kun ei heti onnistuttu niin ne hyrrät vähän lenteli pitkin olohuonetta. " Dom e helt tyhmii " Kokeilimme toisena päivänä uudelleen ja alkoikin sujua ja hauskaa se olikin kun sai sen onnistumaan.



Alennuskoodi

Saat 15 % alennusta ensimmäisestä tilauksesta @sebwil10 verkkokaupasta!
Alennuksen saa kirjoittamalla Liina15 verkkokaupan viestikenttään 


Onko Sebwil tuttu sinulle?
Entä Plan Toys?

LOKAKUU TUO TULLESSAAN VALINTAKOKEISIIN VALMISTAUTUMISTA

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Rehellisesti sanottuna odotan nyt syksyä ja ylipäätänsä loppuvuotta todella innolla. On niin paljon mitä odottaa. Kuten valintakokeet. Luit aivan oikein. Tykkään uudesta työpaikastani, en halua opiskella sen takia että lähtisin työpaikastani, vaan haluan kehittyä ja opiskella omaksi iloksi. Hain ammattikorkeakouluun nyt syksyn yhteishaussa. Se ei ollut itselleni uusi asia, koska olenhan ennenkin hakenut, mutta en ole koskaan mennyt valintakokeisiin, koska...en tiedä, ehkä asia jännittänyt liikaa. 



Nyt ei voi perääntyä

Anoin valintakoepäivän vapaaksi pomolta, joten nyt ei voi enää perääntyä. Sehän olisi jopa noloa, ensiksi innostuneena anoo vapaaksi päivän ja sitten ei menisikään niin. Ehkä kaipaan juurikin tuollaisen potkun persuksille että hei nyt ei vain voi olla menemättä. 

Syksyn yhteishaku päättyi 19.9.2018 ja Laurean mukaan syksyn yhteishaussa haki yli 16 600 hakijaa. Sanoisinko ettei tule myöskään olemaan varma että pääsen kouluun, mutta aion panostaa kunnolla valintakokeisiin koska olen päättänyt ainakin yrittää päästä kouluun. 


En ole koskaan ennen ollut näin innoissani

Innostusta tulee ja menee, ihan sen mukaan mitä tässä arjessa tapahtuu. Mutta nyt olen ollut niin varma että haluan opiskella enemmän, pystynhän kumminkin hyödyntämään nykyistä työpaikkaani opiskelussa. Tarkoitan tällä sitä etten nyt merkonomin papereilla lähde opiskelemaan sairaanhoitajaksi vaan opiskelemaan liiketaloutta, vielä enemmän. 

Innostuneisuus on varmasti vielä enemmän sitä että tosiaan tämä opintolinja on verkko-opintoina, eli vaikka koulu onkin pääkaupunkiseudulla niin läsnäoloja on niin vähän että ne melkeinpä kulkisi vaikka kuuhun. Vaikka onkin verkko-opintoina niin se ei tarkoita että se helppoa olisi, se tulee vaatimaan paljon joustoa perheeltä, itseltäni ja sitten tarvitsee punnita, meneekö illalla salille vai kirjoittaako blogia. Koska koulu ei voi jäädä. Lupaan silti ettei tämä tule vaikuttamaan blogin kirjoittamiseen mitenkään, ehkä nyt lokakuu tulee olemaan pikkuisen hiljaisempi mutta antakaa anteeksi. 


Lokakuussa tapahtuu paljon muutakin kivaa

Olemme sopineet muutaman todella huikean yhteistyön. Toinen niistä on pitkäaikainen ja tulen toimimaan heidän brand ambassadorina somessa. Arvontoja ja paljon muuta kivaa on tulossa.

Lokakuussa juhlitaan myös pojan 4v syntymäpäiviä, tänä vuonna juhlitaan ensimmäiset kaverisynttärit. Eli paljon on tapahtumassa lokakuussa. 

Toivottavasti sairasteluni myös olisi jo tässä!

Insta kannattaa ottaa myös seurantaan @liinail

Onko täällä muita ketkä ovat lähteneet opiskelemaan aikuisiällä?
Onko kokemusta verkko-opinnoista tai monimuoto-opiskelusta?

KUN FLUNSSA PYSÄYTTI MAMMAN

keskiviikko 19. syyskuuta 2018


Juurikin olin hommannut uudelle kuntosalille kortin ja ehtinyt käymään kaksi kertaa ( lue : vain kaksi hikistä kertaa ). Saanut motivaation, joka oli noussut sataan ja ehkä se oli vielä vähän päälle, alkoi Limitless-valmennus ja kaikki meni ihan päi mettää! Koska flunssa oli vähän tulossa, minä senkun menin vain salille ja vedin vitamiinei kaksin käsin, ajelin nurmikkoa ja elin normaalisti. Hain apteekista kaiken avun, millä pysäyttää flunssan tulemisen. Ei auttanut ei. Olen ollut 2,5 viikkoa enemmän ja vähemmän flunssassa, viime viikolla nousi kuume ja olin muutaman päivän sairaslomalla. 


Kuka hoitaisi mammaa kun hän on kipeä?

Asioita kaunistelematta, oot mutsi...pärjää vaikka olisitki pää kainalossa. Jonkun on silti tehtävä ruokaa, vaikka sänky kutsuisi. Sit vaan välillä lepäillään ja sen jälkeen jatketaan ruoanlaittoa. No okei, myönnän...aika paljon ollaan syöty valmis ruokaa koska ei vaan ole jaksanut.

Jonkun silti on myös luettava lapselle iltasatu vaikkei ääntä lähtenyt kunnolla, eihän lapsi sitä ymmärrä. Luulee vielä että se on rangaistus. Kun mamma on ollut kipeä ja veto pois, niin ollaan katseltu yhdessä elokuvia, pelailtu lautapelejä ja koottu legoja. Poika on ihan hyvin silti ymmärtänyt kun on sanonut et nyt on oikeasti pakko lepäillä. 


Voi flunssa minkä teit, tapoit melkein motivaationi

Kyllä ketuttaa kun motivaatioranneke näyttää kuinka vähän askeleita on tullut päivän aikana. Tehnyt mieli karkkia, sipsiä ja kaikkea muuta herkkua. Viime viikolla päätin että yhden viikon pidän taukoa kuntosalilta ja muutenkin liikunnasta. Viikonloppuna oltiin viihteellä ja taas flunssa kolkutteli ovella. En tosiaankaan ollut vieläkään terve, ei muutakuin lisää taukoa liikuntaan. Nyt päätin ottaa vielä tämän viikon rauhallisesti ja ehkä ensi viikon alussa, koska keskiviikkona oli ensimmäinen terve päivä ja torstaina taas kipeä. Torstaina kävinkin lääkärissä, joka määräsi antibioottikuurin ja kortisonia. Ehkä nyt aletaan olemaan taas elävien kirjoissa mutta pakko sitä ottaa vielä pari päivää lunkisti. 

Note for myself

Kun oot kipee, niin sairasta rauhassa! Älä oikeasti kiirehdi, koska se vain pidentää sairastamista. Nyt alkoi kunnon vitamiinikuuri, jotta loppuvuosi pysyisi terveenä. 


Paranemisia kaikille ketkä ovat kipeenä!
Millä sä pysyt terveenä?
Oletko jo sairastanut tänä syksynä?

P.s Käykää instagramissa osallistumassa 
A R V O N T A A N !

ASUNTOLAINOJEN KILPAILUTUS KANNATTAA



Kuva pixabay.com


Me ostettiin ensimmäinen oma koti lähes 2 vuotta sitten ja silloin otettiin laina vain jostain pankista, ei silloin tullut edes mieleenkään kilpailuttaa lainoja. Nyt kun tarvittiin enemmän lainaa, että saadaan tehtyä vähän suurempi remontti tehtyä niin Nordeasta vaadittiin sama määrä reaalivakuuksia mitä tulevan lainan määrä. Pankki siis menee täysin riskittömästi. No eihän me oikeasti saatu mistään kasaan sellaista reaalivakuutta. Stressitaso nousi, koska ei saada tehtyä remonttia. Tarvitseeko tosiaan hakea joku kallis kulutusluotto, jolloin maksuerä on n. 500€ ja korkeat korot. Ei tarvitse, kilpailuta pankkisi!



Asuntolainojen kilpailutus

Voit vaihtaa pankkia milloin haluat, ei tarvitse käydä asuntokaupoilla että lainan voisi kilpailuttaa.
Mitä haluat asuntolainaltasi? Pitkän ajan korkokattoa? Haluatko että joka kuukausi menee säästöön rahaa automaattisesti? Jokaisella pankilla on omat hyvät puolensa. Haluatko remonttilainaa ilman reaalivakuuksia? Haluatko oman pankkineuvojan? 

Olin pitkään todella tyytyväinen Nordean palveluihin, mutta kun kävimme lainaneuvotteluita niin minulle soitti pankkineuvoja Joensuusta, tällä pankkineuvojalla ei ollut kasvoja me keskustelimme ainoastaan puhelimen välityksellä ja käytiin kaavoja läpi verkkopankin puolella. Minulla meni maku täysin, koska tämä pankkineuvoja ei tiennyt minun raha-asioistani mitään. 



Ilmaista puuhaa se ei ole, mutta kannattavaa

Se että on löydetty hyvä pankki ja asuntolaina hyvillä ehdoilla niin seuraavaksi tulevalta pankilta tulee lasku järjestelypalkkioista, ne voivat olla 150-500€. Meillä kun laski asuntolainan korko n. 1% ( joka tarkoittaa n. 100€ / kk ) ja järjestelypalkkio oli 500 €, niin olemme niin sanotusti voitolla puolen vuoden jälkeen. Varsinkin kun puhutaan että asuntolaina on 20-25 vuotta niin tosiaan tulee aika hyvä säästö. 

Samalla ostimme 14 vuoden korkokaton, se oli kannattavaa mielestäni koska ei tiedä koska Euribor lähtee nousuun. Varsinkin kun siitä ollaan puhuttu jo kauan että Euribor 12kk lähtee nousuun vuoden 2019 aikana.


Mitä lisätyötä pankin vaihto vaatii?

Me kävimme kerran tulevan pankin konttorissa, teimme kaikki tarvittavat tilien avaukset, allekirjoitettiin lainapaperit. Olimme etukäteen täyttäneet takaajien kanssa tarvittavat takauspaperit. Maksoimme osuusmaksut, saimme verkkopankkitunnukset ja allekirjoitimme valtakirjat että saadaan sulkea vanhat tilit Nordeassa. Viikon päästä kun olimme saaneet pankkikortit, vaihdoin Mobile Payn ja muiden palveluiden pankkikortti-tiedot. Uusi tilinumero piti ilmoittaa Kelaan lapsilisää varten, Verohallintoon veropalautuksia varten ja palkkahallintoon palkkaa varten. Aluksi tuntui että hommaa on valtavasti, mutta yllättävän nopeasti tämä kävi ja olimme onnellisia uuden pankin asiakkaita.



Oletko koskaan kilpailuttanut asuntolainoja?
Oletko tyytyväinen asuntolainaasi?

Aina voit saada parempaa...

UHMAN JÄLKEINEN VAIHE

perjantai 14. syyskuuta 2018



En voi sanoa että meidän uhma olisi täysin ohi, niitä ihania uhmakohtauksia kyllä tulee. Tosin ei enää niin usein kuin vähän aikaa sitten. Mutta nyt meille on rantautunut okeiii - kausi. Ihan mukavaa vaihtelua uhmaan, kun oikeasti asioista voidaan neuvotella, eikä kaikki ole vain EI


Kun olet tottunut jo sanaan EI

"Tule syömään!" - En. " Käy vessassa! " - En. "Lähdetään kauppaan!" - Ei... tätä listaa voisin jatkaa niin kauan ettei kukaa enää jaksaisi lukea sitä. Koska joka asiasta sanottiin vähän aikaa sitten ei. Aloin vihaamaan sitä sanaa EI EI EI EI EI EI. Illalla sun korvissa ei soi tinnitys vaa EI - sana. Se levy vain jäi soimaa ja ai että kun pistikin hermoon. Keep calm - kyl se vaihe joskus ohi menee. Haistakoon se kukkanen, joka nii sanoo! Se ei paljoo oikeasti helpota siinä rankimmassa vaiheessa.

Mutta kausi nimeltä OKEI. Mitä se sitten tarkoittaa?

Se tarkoittaa tätä : kun pyydät tekemään jotain niin kaikkeen tai ainakin lähes kaikkeen "okei". Tiedätkö kuinka upeaa että vihdoinkin asiat sopivat, eikä tarvitse vängätä vastaan. 




Neuvottelun varaa löytyy

Välillä neuvottelu toimii kuten palkkaneuvotteluissa, mutta välillä tarvitsee ottaa se uhkailu mukaan. Älä kuitenkaan kokeile palkkaneuvotteluissa uhkailua. Mistä neuvotellaan ja miten neuvotellaan? 

Esimerkiksi meillä neuvotellaan siitä että jos iltapesut hoidetaan nätisti, saa leikkiä vielä hetken ennen nukkumaan menemistä. Monista asioista voi päästä yhteisymmärrykseen. Poika on kyllä oppinut itsekin neuvottelijan taidot, joskus kun lahjotaan karkilla, niin usein hän neuvottelee itselleen toisen karkin myös. 

Vähän kuin pyytäisit lisää palkkaa, niin pyydät toista käyttäytymään nätisti ilman muttia. Jos pomosi sanoo ei, niin sun pitää perustella miksi tarvitset lisää palkkaa. Samanlain pitää perustella miks toisen pitää käyttäytyä ja tehdä kaikki nätisti.


Onko muille tuttua tällainen OKEI-kausi?
Mikä vaihe teille tuli uhman jälkeen?

KUN EI OLE TUKIVERKOSTOA APUNA - BABYSITS

keskiviikko 12. syyskuuta 2018


*Kaupallinen yhteistyö Babysits *

Välillä olisi hyvä saada viettää parisuhdeaikaa, käydä vaikka yhdessä leffassa, mennä yhdessä ulos syömään tai vaikka harrastamaan liikuntaa. Vaikka olisi hyvä tukiverkosto ja lastenhoitoapua lähellä, niin ei sitä aina viitsi vaivata isovanhempia tai sitten olla ettei aina saada sopimaan. Meilläkin kun asuu yksi mummu lähes 150 km, sinne ei viedä ihan muutaman tunnin takia. Eli siinäkin tapauksessa Babysits-palvelu on hyvä sekä niille kenellä on hyvä tukiverkosto tai sitten heille kenellä ei ole ollenkaan tukiverkostoa. Muistan itse kun olin pieni niin minulla oli vakio lastenhoitaja ja meillä oli aina yhdessä niin mukavaa! Tässäkin kohtaan äiti sai omaa aikaa ja lapsi sai mukavaa leikkiseuraa.

Ei kumminkaan mikään uusi palvelu

Babysits on vasta tämän vuoden alussa rantautunut Suomeen, mutta heillä on jo 10 vuoden kokemus 20 eri maassa. Vastaavanlaisia palveluita on muutamia ja niihinkin tutustuneena niin päädyin käyttämään Babysits - palvelua ja iso etu on myös se että on mahdollista ladata appi iPhoneen tai Android-puhelimeen. Sivustolta löytyy myös paljon hyviä vinkkejä palkkaamiseen ja hyvän profiilin tekemiseen.

Ensimmäisen yhteydenoton jälkeen ei tarvitse vielä palkata lastenhoitajaa, vaan voi ihan rauhassa viestitellä ja tutustua toisiinsa. Voit myös katsoa että millaisia arvosteluita lastenhoitajat ovat saaneet. 

Babysits - palvelu ainoastaan välittää lastenhoitajia ja perheitä, joten palkanmaksu sovitaan perheen ja lastenhoitajan välillä. Välityspalkkiota he eivät ovat, mutta jos haluat rekisteröityä Premium-asiakkaaksi se kustantaa 9,95 € / kk. Tämän voi irtisanoa milloin vain. 


Itsekin olen rekisteröitynyt palveluun

Haluan myös itsekin joskus arki-iltaisin lähteä harrastamaan, vaikka talouteen kuuluu myös isäntä, niin hänen työvuoronsa on välillä arkisin klo 20:00 asti. Joten jos haluaisi lähteä kuntosalille tai jumppaan niin tarvitsee lähteä niin kovin myöhään ja siitä taas kärsii yöunet kun aamulla tarvitsee herätä jo kello 6:15. 

Yhden päivän jälkeen en ole vielä saanut yhteydenottoa lastenhoitajilta mutta odotukset ovat kyllä korkealla. Omasta mielestäni on hienoa että on tällainen palvelu jota on helppo käyttää ja se laskee oikeasti rimaa kysyä lastenhoitoapua. 


Oletko koskaan itse käyttänyt Babysits-palvelua?
Voisitko joskus käyttää tällaista palvelua?

MAMMA, MIKS SUL ON AIN KIIRE?

torstai 6. syyskuuta 2018


Tiedätkö, kun kuulet kyseisen lauseen ensimmäistä kertaa lapsesi suusta. Silloin tekisi kyllä mieli pysähtyä. Mutta mitä kiirehdin? Miksi en voi nauttia tästä hetkestä. Joka paikkaan on juostava ja kaikkea pitää ehtiä tekemään. Kun pääset töistä, haet lapsen, menette kotiin, syötte, lapsi katsoo pikku kakkosta ja mamma saa vähän aikaa edes hengähtää kuuman kahvikupin kanssa. Se taitaa olla päivän ainoa hetki kun on aikaa vain olla. Pikku kakkonen loppuu... se pieni hetkikin loppuu ja taas mennään.

Mihin ne päivät sitten kuluu?

Tuntuu ettei päivän aikana ehdi tekemään mitään ihmeellistä. Mutta loppujen lopuksi pitää katsoa ja raivata kalenterista tilaa esimerkiksi jos käy kaverin luona kahvilla. Jos menee kaverille käymään, se tarkoittaa että tiskit, pyykit ja siivoaminen jää. Välillä ne voikin jättää seuraavalle päivälle. Tässä kohtaa sitten kun lapsi on mennyt nukkumaan, ai niin salillakin piti käydä, tehdä huomisen eväät ja ja. Mitkä ruuhkavuodet?

Sori kaikki ystävät, aina en ehdi vastaamaan viesteihin ja voi myös olla että seuraavaksi olenkin sen unohtanut.



Mistä lähtien kaikki on ollut kauheaa suorittamista?

Miksi herää vasta tähän hetkeen kun lapsi kysyy : " Miks sul on ain kiire ? ". Mietin pitkän tovin että mitä vastaan, koska totta puhuen en kyllä yhtään osaa sanoa miksi. Mutta vastasin näin : " Koska pitää ehtiä tekemään kaikki asiat, mutta nyt aion pysähtyä. Annetaan tiskien olla. " 

Osaatko aina pysähtyä ja vain olla?
Vai olenko ainoa suorittaja?

OIKUTTELEVA KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINTA

tiistai 4. syyskuuta 2018


Useat ovat jo ehkä lukeneet ja seuranneet Instagramissa etten ole voinut niin hyvin. Tätä on jatkunut jo jos jonkin aikaa, mutta nyt vasta järki meni. Onko mun elämä tosiaan aina tällaista. Okei, kirjoitin muutama vuosi sitten että kilpirauhasen vajaatoiminta on vain lisäke mun elämässä...otan tyroksiinin aamulla ja tättärää. Ikää kun tulee lisää niin näköjään vaivojakin. En ole masentunut mutta tuntuu että kaikki ei ole hyvinkään. Tein sen mitä yleensä ei saa tehdä Googletella oireita. Mutta löysinkin paljon tietoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta, se että miten se saa elimistön sekaisin vaikka TSH ja T4H arvot ovat täysin viitearvoissa. Jopa ihanteelliset. Mutta missä sitten mättää? 

Kehon hormonitaso on sekaisin

Ei voi muuta sanoa kun että kokeilemalla kaikki selviää, lisätä ravintolisiä ruokavalioon. Koska esimerkiksi emme saa tarpeeksi seleeniä ruoasta. Luin myös sen että gluteeniton ja maidoton ruokavalio on parantanut ihmisten oireita, keliakia on myös autoimmuunisairaus. Kai ne kävelee sitten jotenkin käsi kädessä. 

Päätin kokeilla gluteenitonta ruokavaliota kuukauden verran ja otan lisänä muutamaa ravintolisää. Jos näillä olo paranee niin hyvä. Ruokavalio kokeilua on takana nyt n. 2 viikkoa ja hyvin on mennyt. Vaikein oli luopua leivästä, viikon verran söin gluteenittomia leipiä mutta nyt luovuin niistäkin. 





Kun lisättiin lääkeannosta

Vuosi sitten oltiin melkein samassa jamassa ja nostettiin lääkeannosta, todella vähän. Kroppani meni vain entistä enemmän siitä sekaisin. Vajaatoiminta muuttui liikatoiminnaksi. Oli pakko vähentää lääkitystä samaan missä se oli. Liikatoiminnalla voi olla myös vaikutusta siihen että miksi minulle tuli paniikkihäiriö.

En oikeastaan enää uskalla nostaa lääkitystä vaikka olot sanoisivat mitä. Siis jos TSH-arvo on jo valmiiksi hyvä. 


Paljon puhuttu ferritiinit eli rautavarasto

Sain omasta mielestäni helposti lähetteen verikokeille. Oireet ovat lähes tulkoon samat ferritiinissä kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Nyt vasta pienen ajan sisään tästä ollaan alettu puhumaan ja paljon ihmisiä on saanut kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosin vaikka taustalla on ollut piilevä raudanpuute. Tosiaan se hemoglobiini ei kerro totuutta. Onhan itsellänikin hemoglobiini siellä 140 paikkeilla ja ferritiinit oli 38 ( viitearvo 10-150 ), mutta naisilla suositellaan väh. 100. 

Näillä mennään nyt ja katsotaan vähän ajan kuluttua onko olot parantunut. 


Onko ferritiini sulle tuttu?
Entä kilpirauhasen vajaatoiminta?

Olen niin onnellinen kun on saanut niin paljon
vertaistukea instagramin kautta <3 

MITEN TAKAISIN UNIRYTMIIN?

lauantai 1. syyskuuta 2018


Koko perheen kesäloman kesto oli 4 vkoa, eihän sitä nyt kukaan halua kesälomalla herätä kello 7:00-8:00. Vanhemmat haluavat nukkua myös vähän pidempään. Me saimme unirytmin ihan sekaisin, lapsi meni nukkumaan klo 21:30 ja heräsi taas klo 8:00-9:30. Aika ihanaa oli kun sai lomalla nukkua! Sitten alkoi taas arki. Tämä tarkoitti sitä että lapsi oli hereillä vielä klo 23:00 ja herätys klo 07:15, se oli ankeaa herättää toinen ihan rättipoikki väsyneenä.

Toisaalta meiltä jäi päiväunet pois kesälomalla, joten jos antoi lapsen nukkua päivällä parin tunnin päikkärit, niin tiesi myös toisen olevan hereillä vielä puolen yön aikoihin. Lapsi oli vielä hereillä silloin kun itse menin nukkumaan.



Olisi pitänyt ennakoida

Jälkiviisaus on paras viisaus, kyllä se pitää paikkansa. Jos olisi ollut fiksu niin viimeisellä lomaviikolla oltaisiin alettu jo normaaliin rytmiin pikku hiljaa. Mutta uni se vain maistui koko konkkaronkalle. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, vai miten se meni?


Ensi kerralla aion...

Kyllä aloittaa arki rytmiin palautumisen aikaisemmin, haluan että se menisi paljon vaivattomammin. Meillä meni noin viikko palautua takaisin normaaliin rytmiin joten 3 viikkoa ensi kesälomalla voidaan nauttia pitkistä yöunista ja yhden viikon herätä herätyskellon voimin.

Ja myös ripaus huumoria ajattelin ottaa ensi kerralla mukaan, koska se helpottaa todella paljon.


Olisiko sinulla jotain vinkkejä tähän?
Miten teillä palaudutaan arkirytmiin?
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan